Hyppää sisältöön
Media

EU:n tuotantosidonnaisten palkkioiden ehdot, tasot ja enimmäismäärät vuodelle 2019 hyväksyttiin

maa- ja metsätalousministeriö
Julkaisuajankohta 24.1.2019 14.25
Tiedote

Hallitus hyväksyi 24.1.2019 Euroopan unionin viljelijätukiin kuuluvien tuotantosidonnaisten palkkioiden ehdot, toimenpiteiden arvioidut yksikkötasot ja enimmäismäärät tukivuodelle 2019. Palkkioiden ehdot ovat vastaavat kuin viime vuonna.

Palkkioita voidaan maksaa tänä vuonna yhteensä noin 102,8 miljoonaa euroa. Määrä kohdennetaan koko maassa naudoille, lammas- ja vuohitaloudelle, rukiille, valkuais- ja öljykasveille, tärkkelysperunalle sekä sokerijuurikkaalle. Lisäksi määrärahaa kohdennetaan AB-tukialueella lypsylehmille, kutuille sekä avomaanvihannesviljelylle. Palkkiot jaetaan 22 eri toimenpiteelle tuotantosuunnan ja alueen mukaan.

Palkkiot eläintä tai hehtaaria kohden perustuvat arvioihin tuotantomäärien kehityksestä vuonna 2019. Palkkiotasoja tarkennetaan joulukuun ensimmäisessä maksuerässä ja lopulliset eläin- ja pinta-alakohtaiset palkkiot vahvistetaan arviolta toukokuussa 2020. Tarkennusten yhteydessä voidaan tietyin ehdoin tehdä toimenpiteiden välisiä varainsiirtoja. Mahdolliset varainsiirtopäätökset tehtäisiin yhteistyössä tuottajajärjestöjen kanssa.  

Tarkoituksena on pitää tuotantosidonnaisten palkkioiden ehdot nykyisellään ainakin vuoteen 2020 asti.

Tuotantosidonnaisten palkkioiden yksikkötasot 2019

LYPSYLEHMÄPALKKIOT

milj. €

        €/eläin

Lypsylehmät, Manner-Suomi, AB-tukialue

30,50

570

Lypsylehmät, Manner-Ahvenanmaa

1,14

650

Lypsylehmät, ulkosaaristo, AB-tukialue

0,36

940

Lypsylehmät yhteensä

32,00

NAUTAPALKKIOT

milj. €

        €/eläin

Emolehmät, emolehmähiehot, Manner-Ahvenanmaa
ja Manner-Suomi, AB-tukialue

8,40

370

Emolehmät, emolehmähiehot ulkosaaristo, AB-tukialue

0,85

520

Emolehmät, emolehmähiehot C-tukialue

8,85

165

Sonnit, härät, Manner-Suomi AB-tukialue

13,70

490

Sonnit, härät, Manner-Ahvenanmaa

0,60

490

Sonnit, härät, ulkosaaristo AB-tukialue

0,50

1 120

Sonnit, härät, C-tukialue

20,28

160

Teurashiehot, AB-tukialue

1,00

185

Saaristohiehot, ulkosaaristo, AB-tukialue

0,15

600

Kaikki naudat yhteensä                                                           

54,22

LAMMAS- JA VUOHIPALKKIOT

milj. €

        €/eläin

Teuraskaritsat ja -kilit, koko maa

1,10

28

Uuhet, ulkosaaristo, AB-tukialue

0,20

100

Uuhet, Manner-Ahvenanmaa

0,30

80

Uuhet, Manner-Suomi ja sisäsaaristo, AB-tukialue

1,00

45

Kutut, AB-alue

0,20

90

Lampaat ja vuohet yhteensä

2,8

PELTOKASVIPALKKIOT

milj. €

        €/ha

Valkuaiskasvit

6,30

60

Ruis

1,50

60

Sokerijuurikas

1,00

90

Tärkkelysperuna

3,70

560

Avomaanvihannekset, AB-tukialue

1,20

130

Peltokasvit yhteensä

13,7


Lisätietoja maa- ja metsätalousministeriöstä
neuvotteleva virkamies Juha Palonen, p. 02951 62356
erityisasiantuntija Auli Nurmi, p. 02951 62304
neuvotteleva virkamies Suvi Ruuska, p. 02951 62248

Sähköpostiosoitteet muotoa: etunimi.sukunimi@mmm.fi

Lisätietoa tukiehdoista Ruokavirastosta
www.ruokavirasto.fi