Hyppää sisältöön
Media

Hallitus vahvisti vuoden 2018 keskeiset kansalliset maataloustuet

maa- ja metsätalousministeriö
Julkaisuajankohta 18.1.2018 13.34
Tiedote
Kuva: Marianna Laitinen

Hallitus päätti tänään 18.1. maa- ja puutarhatalouden keskeisistä kansallisista tuista vuodelle 2018. Valtioneuvoston asetuksilla vahvistettu kansallisten tukien kokonaisuus muodostuu pohjoisesta tuesta, Etelä-Suomen kansallisesta tuesta ja sokerijuurikkaan kansallisesta tuesta.

Kansallisten tukien määräraha valtion talousarviossa vuonna 2018 on yhteensä noin 325 miljoonaa euroa. Käytettävissä oleva määräraha on vajaan prosentin verran viime vuotta pienempi. Kansallisten tukien kokonaismäärästä noin 91 prosenttia on pohjoista tukea ja noin seitsemän prosenttia on Etelä-Suomen kansallista tukea. Vajaan kahden prosentin osuus tukimäärästä on muuta kansallista tukea, josta valtaosa on nyt vahvistettua sokerijuurikkaan kansallista tukea.

Kansalliset maataloustuet täydentävät EU:n yhteisiä tukijärjestelmiä, ja EU:n maatalouspolitiikka asettaa tiukkoja rajoitteita kansallisten varojen käytölle maatalouden tukemisessa. Tuilla ei saa vääristää kilpailua EU:n yhteisillä markkinoilla. EU-komission hyväksymät Suomen kansalliset tukimuodot perustuvat pohjoisiin tuotanto-oloihin ja niistä aiheutuviin korkeisiin tuotantokustannuksiin.

Suomessa maatalouden tukien merkitys on erittäin suuri maatilojen kannattavuudelle ja siten kotimaisen ruuantuotannon ylläpitämiselle. Ilman tukivälineitä ruuan alkutuotanto olisi Suomen olosuhteissa nykyistä paljon vähäisempää ja voimakkaasti keskittynyttä, sillä pelkästään markkinatuotoilla ei pystytä kattamaan tuotantokustannuksia.

Tukimäärät jakautuvat aiempien vuosien tapaan 

Pohjoisen tuen määrä alenee noin prosentin verran vuodesta 2017. Etelä-Suomen kansallisen tuen määrä vähenee noin kahdeksalla prosentilla EU-komission vahvistaman tukiohjelman mukaisesti. Sokerijuurikkaan kansallista tukea maksetaan koko maassa 350 euroa hehtaarilta aiempien vuosien tapaan.

Pohjoisesta tuesta yli puolet eli noin 160 miljoonaa euroa maksetaan maidontuotannolle. Maidon pohjoisen tuen kokonaismäärä on säilynyt tällä tasolla jo usean vuoden ajan. Litraa kohti maksettua tukitasoa on tarkennettu vuosittain tuotantomäärän kehityksen mukaan. Vuoden 2019 alussa maksetaan litratuen jälkierä, jolla varmistetaan, että tuen kokonaismäärä tulee täysimääräisesti käytettyä. 

Etelä-Suomen kansallista tukea maksetaan sika- ja siipikarjataloudelle sekä puutarhatuotannolle Euroopan komission päätöksen mukaisesti. Tukimäärät alenevat tukiohjelmassa vuosittain. Sika- ja siipikarjatalouden tuotannosta irrotettu tuki eläintä kohti pienenee vuodesta 2017 noin yhdeksän prosenttia. Kasvihuonetuotannon tuessa ja puutarhatalouden varastointituessa Etelä-Suomen tukitasot alenevat viime vuodesta keskimäärin noin neljä prosenttia.

Pohjoiset nauta- ja peltotuet säilyvät ennallaan 

Emolehmien ja emolehmähiehojen tuet, sonnien ja härkien tuet sekä teurastettujen hiehojen ja sonnien tuet säilyvät vuoden 2017 tasolla. Myös uuhien ja kuttujen tuet ovat samat kuin vuonna 2017.

Sika- ja siipikarjatalouden tuotannosta irrotetussa pohjoisessa tuessa tukitaso on pienempien eli alle 200 eläinyksikön viitemäärien osalta noin kaksi prosenttia alempi kuin vuonna 2017. Rajoitteen ylittävien viitemäärien tukitaso alenee voimakkaammin ja tukitaso on sama kuin Etelä-Suomessa. Eläinyksiköinä lasketut viitemäärät vahvistettiin sikojen ja siipikarjan kasvattajille tilakohtaisesti, kun tuotannosta irrotettu tuki otettiin käyttöön koko maassa vuodesta 2009 alkaen. Pohjoisen tuen alueella tuki päätettiin tällöin porrastaa tilakoon mukaan.

Pohjoista tukea maksetaan vuonna 2018 samoille kasveille kuin vuonna 2017. Myös tukitasot vuonna 2018 säilyvät ennallaan pohjoisessa hehtaarituessa, yleisessä hehtaarituessa ja nuorten viljelijöiden hehtaarikohtaisessa pohjoisessa tuessa. Pohjoiseen tukeen palautettava sadonkorjuuvaatimus koskee vain avomaan vihannesten pohjoista hehtaaritukea. Kasvihuonetuotannon pohjoisessa tuessa yksikkötuet alenevat neljä prosenttia vuodesta 2017 viljelyalojen muutosten ja tukialueiden välisen tasapainon vuoksi.

Lisätietoja maa- ja metsätalousministeriöstä:
neuvotteleva virkamies Martti Patjas, p. 0295 16 2474
maatalousekonomisti Pekka Pihamaa, p. 0295 16 2289
vanhempi hallitussihteeri Juha Vanhatalo p. 0295 16 2347 

sähköposti: etunimi.sukunimi(a)mmm.fi

Hallinto Maaseutu Ruoka ja maatalous Tuet