Hyppää sisältöön
Media

Juurikäävän torjuntavelvoitetta lievennetään väliaikaisesti urean saatavuusongelmien takia

maa- ja metsätalousministeriö
Julkaisuajankohta 5.5.2022 13.40
Tiedote
Tuore kanto, johon on levitetty ureaa
Kuva: Johanna Kleemola, Metsäkeskus

Juurikääpäsienien leviämistä on metsätuholain mukaan torjuttava kesähakkuiden yhteydessä käsittelemällä havupuuvaltaisten hakkuualueiden tuoreet kannot joko urealla tai muulla torjunta-aineella. Urean saatavuuteen liittyy nyt kuitenkin Venäjä-pakotteiden takia epävarmuutta ja torjuntavelvoitetta on siksi lievennetty väliaikaisesti 6.5.2022 alkaen.

Kantokäsittelyvelvoite koskee 6. toukokuuta alkaen vain havupuuvaltaisia kivennäismaita ja tilanteita, joissa vuorokauden alin lämpötila ylittää hakkuukohteella +7 °C. Ennen säännösten väliaikaista muuttamista juurikääpää on pitänyt torjua myös havupuuvaltaisilla turvemailla ja aina kun vuorokauden alin lämpötila ylittää 0 °C.

Lievennyksen tavoitteena on estää tilanteita, joissa torjunta-aineen loppuminen johtaisi huoltovarmuuden kannalta tärkeiden hakkuiden keskeytymiseen. Valtioneuvoston asetus asiasta on määräaikainen ja voimassa 30.11.2022 asti.

Kantokäsittely estää uudet tartunnat

Pääasiallisesti tuoreiden kantojen kautta leviävä juurikääpä on yksi Suomen metsien merkittävimmistä taudinaiheuttajista. Sekä kuusenjuurikääpä että männynjuurikääpä ovat yleisiä koko eteläisessä ja keskisessä Suomessa ja niiden levinneisyysalue laajenee ilmaston lämmetessä kohti pohjoista.  Lahovikoja aiheuttavaa juurikääpää tulee siksi säännösten mukaan torjua havupuuvaltaisilla riskialueilla toukokuun alun ja marraskuun lopun välisenä aikana.

Juurikäävän torjunta on tärkeää sekä metsien terveyden että metsänomistajan oman talouden kannalta, korostaa maa- ja metsätalousministeriön neuvotteleva virkamies Tatu Torniainen. Kantokäsittely on siksi hänen mukaansa järkevää tehdä näissäkin oloissa aina kun mahdollista, ja metsänomistajien kannattaa siksi ottaa asia puheeksi puukauppaan liittyvien neuvottelujen yhteydessä.

Juurikäävän torjuntaan liittyvään kantokäsittelyyn voidaan käyttää myös harmaaorvakkasieneen perustuvaa biologista torjunta-ainetta. Ureaa on kuitenkin tähän asti käytetty torjunta-aineena yli 90 prosentissa kaupallisista hakkuista.

Jos epävarmuus torjunta-aineiden saatavuudesta poistuu, maa- ja metsätalousministeriö voi tarvittaessa esittää kantokäsittelyvelvoitteen palauttamista ennalleen jo ennen marraskuun loppua, sanoo Torniainen.

Lue lisää:

Lisätietoja: neuvotteleva virkamies Tatu Torniainen, p.029 516 2162, etunimi.sukunimi@gov.fi

Metsät Valtioneuvoston asetus