Hyppää sisältöön
Media

Kansallinen metsäneuvosto hyväksyi uuden Kansallisen metsästrategian

maa- ja metsätalousministeriö
Julkaisuajankohta 15.12.2022 13.35
Tiedote

Kansallinen metsäneuvosto hyväksyi 14.12.2022 uuden vuoteen 2035 ulottuvan Kansallisen metsästrategian (KMS2035). Uusi Kansallinen metsästrategia on kasvustrategia, jolla haetaan metsien kasvua, liiketoimintojen kasvua ja ennen kaikkea hyvinvoinnin kasvua sekä metsistä että metsille.

Uuteen Kansalliseen metsästrategiaan on koottu keskeiset metsäalan kehittämisen painopisteet ja tavoitteet. Strategia on laadittu yhdessä sidosryhmien kanssa vuoden 2022 aikana tietoa ja vuorovaikutusta laajasti hyödyntäen. Uudistamisen taustalla oli metsäalan toimintaympäristön nopea muutos sekä kansallisesti että kansainvälisesti. Uusi metsästrategia ottaa ajanmukaisesti huomioon kokonaisvaltaisen kestävän kehityksen sekä myös metsien merkityksen ilmastonmuutoksen hillinnässä ja siihen sopeutumisessa. Uutta metsästrategiaa lähdetään toteuttamaan vuoden 2023 alusta.

-    Toimintaympäristön muutosten vuoksi uudistetulle Kansalliselle metsästrategialle on tällä hetkellä todellinen tarve. On hienoa, että pääsemme jo ensi vuoden alusta laittamaan toteen strategiaa. Haluan kiittää mukana olleita sidosryhmiä sekä kaikkia valmistelussa äänensä antaneita. Tämä strategia on tehty yhdessä ja yhdessä se myös toteutetaan, kertoo metsäneuvos Erno Järvinen

Kansallinen metsästrategia on yhteensovittava elinkeinostrategia, jossa on mukana niin ihminen, ympäristö kuin talous. Vastuullista hyvinvointitaloutta toteuttavassa strategiassa huomioidaan erityisesti omavaraisuus, huoltovarmuus, ilmasto sekä monimuotoisuus ja elinvoimaisuus. Strategian keskiössä on metsäalan uudistuminen.

Kansallisen metsästrategian (KMS2035) visio on ”Kasvavaa hyvinvointia metsistä ja metsille”. 
Strategialla on neljä päämäärää:

  • Suomi on kilpailukykyinen toimintaympäristö uudistuvalle ja vastuulliselle metsäalalle.
  • Metsät ovat aktiivisessa, kestävässä ja monipuolisessa käytössä.
  • Vahvistamme metsien elinvoimaisuutta, monimuotoisuutta ja sopeutumiskykyä. 
  • Vahvistamme tiedolla johtamista ja osaamista metsäalalla.

Jokaisella päämäärällä on omat tavoitteensa, joiden saavuttamiseksi on kolme konkreettisia toimia sisältävää kärkihanketta. Strategiaa toteutettavat kärkihankkeet ovat metsien kasvu, elokirjoa talousmetsissä sekä metsäalan uudistuminen ja kilpailukyky.

WWF ja SLL jättivät strategiasta eriävän mielipiteen. Järjestöt kuitenkin toivat ilmi, että haluavat jatkaa hyvää yhteistyötä strategian käytännön toteutuksessa kaikkien toimeenpanoon osallistuvien tahojen kanssa. Metsäneuvosto kokoontuu seuraavan kerran tammikuussa 2023.

Kansallinen metsästrategia 2035

Kansallinen metsästrategia 2035 löytyy maa- ja metsätalousministeriön verkkosivuilta, jossa on myös muuta strategiaan liittyvää aineistoa. 

Strategian vaikutustenarviointi – sidosryhmiä osallistettiin laajasti

Strategiavalmistelua tuettiin riippumattomalla ennakkoarvioinnilla, jonka tavoitteena oli kehittää koko prosessin ajan strategian laatua ja vaikuttavuutta. Arvioinnissa keskityttiin erityisesti sisällön ja rakenteen kehittämiseen, toimeenpanon, seurannan sekä rahoituksen toimivuuden kehittämiseen sekä strategian kokonaisvaikutusten arviointiin kestävän kehityksen näkökulmista. Arviointi toteutettiin helmi-lokakuussa 2022. Arvioinnin toteuttivat Gaia Consulting Oy ja Pellervon Taloustutkimus PTT.

Ennakkoarvioinnin tulokset osoittavat, että KMS2035-prosessin osallistavuus on ollut monipuolista ja sidosryhmien odotuksia on huomioitu valmistelussa hyvin. Tavoitetasolla strategian nähtiin tukevan hyvin biodiversiteetti- ja ilmastotavoitteita. Selkeitä ristiriitoja kansainvälisten tai kansallisten ilmasto-, ympäristö, tasa-arvo-ja yhdenvertaisuusvaatimusten kanssa ei tunnistettu. Haasteena kuitenkin nähtiin politiikkakoherenssi ja sen varmistaminen strategian toteutuksessa. 

Lisätietoja maa- ja metsätalousministeriöstä:

  • metsä- ja bioenergiayksikön päällikkö, metsäneuvos Erno Järvinen, p. 029 516 2150
  • neuvotteleva virkamies Satu Rantala, p. 029 516 2045 
  • erityisasiantuntija Eeva-Liisa Jorri, p. 029 516 2018

(sähköpostiosoitteet muotoa etunimi.sukunimi@gov.fi)

Metsät