Hyppää sisältöön
Valtioneuvosto ja ministeriöt Media

Maatalouden ja maaseudun kehittämisen asiantuntija, kiinnostaako ura Euroopan komissiossa?

Maa- ja metsätalousministeriö
15.2.2021 14.13
Uutinen

Euroopan komissio hakee virkakilpailun avulla maatalouden ja maaseudun kehittämisen asiantuntijoita monenlaisiin tehtäviin komissiossa. Tallenne Suomen Brysselin EU-edustuston ja MMM:n järjestämästä infotilaisuudesta 25.2.2021 nyt katsottavissa!

Komissiossa työuransa aloittavat uudet asiantuntijat pääsevät työskentelemään erilaisissa tehtävissä lainsäädännön laatimisesta ja voimassa olevan lainsäädännön sekä ohjelmien täytäntöönpanosta hallinnointiin. Virkamiehet työskentelevät pääasiassa Euroopan komission maatalouden ja maaseudun kehittämisen pääosastolla Brysselissä. Tehtävän palkkaluokka on AD 6. Työtehtäviin kuuluu myös kauppasopimusten neuvotteleminen ja/tai niiden valvominen, taloudellisten analyysien tekeminen sekä toimintapolitiikkaa koskevien näkemysten esittäminen. 

Lisäksi moniin tehtäviin kuuluu AGRI-pääosaston vastuulla olevien toimenpiteiden tuloksellisuuden ja niistä saatavan EU:n lisäarvon arviointitoimiin osallistuminen sekä AGRI-pääosaston edustaminen komission työryhmissä, EU:n komiteoissa, EU:n toimielimissä ja kansainvälisissä järjestöissä.

Hakijalta odotetaan vähintään kolmivuotista korkeakoulututkintoa maataloustieteen alalta sekä vähintään kolmen vuoden työkokemusta. Tehtäviin voi myös hakea, mikäli hakijalla on vähintään kolmivuotinen korkeakoulututkinto joltain muulta tieteen alalta ja sen jälkeen hankittu vähintään kuuden vuoden työkokemus kyseiseltä alalta.

Hakijan on oltava myös EU:n kansalainen, ja hänellä on oltava perusteellinen osaaminen yhdessä EU:n 24 virallisesta kielestä (esimerkiksi suomi tai ruotsi) sekä riittävä englannin tai ranskan kielen taito.

Tehtävään haku tapahtuu erillisen virkamieskilpailun kautta. Hakijoiden soveltuvuutta testaava hakuprosessi on monivaiheinen, jossa hakija saa tukea maa- ja metsätalousministeriöstä.

- Prosessia ei kannata pelästyä, vaikka se on suomalaisia rekrytointiprosesseja pidempi. Virkakilpailun myötä on mahdollista työllistyä komission asiantuntijatehtäviin, joka tarjoaa kansainvälisen aitiopaikan ja mahdollisuuden vaikuttaa maatalousalan keskeiseen EU-lainsäädäntöön, sanoo MMM:n EU-koordinaation erityisasiantuntija Sanna-Helena Fallenius ja kannustaa suomalaisia asiantuntijoita lähtemään rohkeasti mukaan.

Hakuaika:

Hakuaika päättyy 9.3.2021.

Kiinnostuneiden kannattaa tutustua vaatimuksiin jo mahdollisimman pian. 

Lisätietoja kilpailusta ja hausta (EPSO) 

Tallenne: Infotilaisuus komission virkamieskilpailuun (maatalous ja maaseudun kehittäminen, metsät) osallistumisesta

Infotilaisuus komission virkamieskilpailuun (maatalous ja maaseudun kehittäminen, metsät) osallistumisesta

25.2.2021 klo 11.00-12.30

Avoin tilaisuus, ei ilmoittautumisia. 

Tilaisuudessa on mahdollisuus esittää kysymyksiä chatin välityksellä. Kysymyksiä voi lähettää myös etukäteen osoitteeseen: [email protected]

Tilaisuus toteutetaan Teams-webinaarina. 

Osallistu infotilaisuuteen (avaa verkkoselaimen)

Ohjelma:

  • "Työskentely komissiossa maatalousasioissa", Programme Manager Taru Haapaniemi, Euroopan komission maatalouden ja maaseudun kehittämisen pääosasto
  • "Kilpailuun hakeminen ja siinä menestyminen", erityisasiantuntija Mikael Kekkonen, Suomen pysyvä edustusto Euroopan Unionissa (EUE)
  • Kysymyksiä ja vastauksia.




 

EU ja kansainväliset asiat