Hyppää sisältöön
Media

Kyttyrälohen kalastuksessa tulee huomioida Atlantin lohi

maa- ja metsätalousministeriö
Julkaisuajankohta 26.5.2023 10.26
Tiedote

Tenon kalastus on ensi kalastuskaudella poikkeuksellista. Atlantin lohen kanta on hyvin heikko, ja sen kalastus on kiellettyä. Sen sijaan kyttyrälohta odotetaan nousevan Tenoon, mutta määrää on vaikea ennakoida. Kaikkien Tenojoella tänä vuonna kalastavien on hyvä tunnistaa kyttyrälohi ja tietää, kuinka sen kanssa tulee toimia.

Alkavana kesänä on varauduttava kyttyrälohen voimakkaaseen nousuvaellukseen Tenon vesistöön. Kyttyrälohen nousu voidaan saada torjuttua Norjan puolella olevalla pyyntilaitteella. On mahdollista, ettei pyynti onnistu toivotulla tavalla tai sitä joudutaan rajoittamaan Atlantin lohen ja muiden kalojen nousun varmistamiseksi. Lopulliset kyttyrälohen nousumäärät selviävät vasta kesän edetessä, ja samalla selviää pyynnin tarve Tenon rajajokiosuudella.  

- Kukaan ei vielä tiedä, minkä verran kyttyrälohta on palaamassa Pohjois-Atlantilta Tenojokeen. Norjalla on poistopyyntihanke, joka voi onnistuessaan vähentää lähes kaiken Suomen puolelle tulevan kyttyrälohen, kertoo maa- ja metsätalousministeriön neuvotteleva virkamies Tapio Hakaste

Kyttyrälohi on vaelluskala ja vieraslaji, joka leviää voimallisesti ja saattaa vaarantaa alkuperäistä eliöstöä. Laji on saanut nimensä siitä, että kutuaikaan koiraalla on selässään kyttyrä, mutta kalastajien on hyvä opetella tunnistamaan lajin edustajat muutenkin. 

Kyttyrälohen kalastukseen on tänä vuonna kaksi mahdollisuutta. Ensinnäkin sitä voi kalastaa muun sallitun kalastuksen yhteydessä, kun noudatetaan Tenojoen vesistön kalastusta koskevia säännöksiä ja hankitaan tarvittavat kalastusluvat. Toisekseen sen kalastamiseksi voi tehdä erityisen pyyntihankkeen, jonka suunnitelma on etukäteen ilmoitettava Lapin ELY-keskukselle. Pyynti ei saa aiheuttaa sivusaaliskuolleisuutta Atlantin lohelle ja pyydykseen jäänyt Atlantin lohi on aina vapautettava. 

Kyttyrälohen pyynti muun kalastuksen yhteydessä on toivottavaa 

Kyttyrälohta saa pyytää muun kalan kalastukseen tarkoitetuilla kalastusmääräysten mukaisilla luvilla, välineillä ja ajankohdilla. Jos kyttyrälohen saa saaliiksi, se on lopetettava kalastussäännön määräysten mukaisesti. Kiintiöitä kyttyrälohille ei ole. Normaalista, kalastussääntöjen mukaisesta pyynnistä ei tarvitse tehdä ilmoitusta ELY-keskukselle. 

Tenolla voi kalastaa esimerkiksi harjusta, siikaa, meritaimenta ja haukea. Atlantin lohen kalastus on tänä vuonna täysin kielletty, koska kanta on heikko ja sitä on suojeltava. Saaliiksi jääneet lohet on vapautettava, ja jos niitä tulee useita, on kalastus lopetettava ja vaihdettava paikkaa. Atlantin lohen ottamisen sanktio on 3 480 euroa.   

Kyttyrälohen poistopyynnin hankkeista on ilmoitettava ELY-keskukselle   

Tavanomaisen kalastuksen lisäksi tänä vuonna kyttyräloheen kohdistettu laajamittaisempi pyynti on mahdollista sitä varten suunnitellulla pyyntihankkeella. Pyyntihankkeen on oltava perusteltu, sen pitää kohdistua kyttyrälohen kalastukseen ja siinä tulee välttää kaikin mahdollisin tavoin Atlantin lohen joutuminen sivusaaliiksi.  

Kyttyrälohta pitää pyytää oikeana aikana oikeassa paikassa, ja tärkeää on käyttää pyydyksiä, joista vahingossa saatu sivusaalis voidaan helposti vapauttaa. Esimerkiksi ajoverkko matalilla alueilla on tähän toimiva keino. Pyyntihanke tulee toteuttaa silloin, kun kyttyrälohen kutualueille hakeutuminen on käynnissä. Kyttyrälohta on aiempina vuosina alkanut nousta Tenoon juhannuksen jälkeen ja niitä on tavattu syyskuun alkuun saakka.  

Pyyntihankkeesta on ilmoitettava Lapin elinkeino-, liikenne- ja ympäristökeskukselle viimeistään 19. kesäkuuta. Ilmoitus tehdään ELY-keskuksen lomakkeella. Pyyntihankkeesta ilmoittamisen lisäksi hankkeen toteuttajalla on oltava kalastusoikeus alueelle ja kalastuslupa, joka oikeuttaa kyseisten pyyntimenetelmien käyttöön. 

Pyyntihankkeesta vastaavan tulee myös huolehtia siitä, että saatu saalis käsitellään asianmukaisesti joko ravinnoksi tai hävitetään niin, että siitä ei aiheudu häiriötä.  

Norjassa ja Suomessa kokeillaan uusia keinoja kyttyrälohen tehokkaaseen poistopyyntiin  

Norja on toteuttamassa mittavaa kyttyrälohen poistopyyntihanketta omalla alueellaan. Norjan hankkeen vaikutuksia kyttyrälohen nousuun ei tässä vaiheessa osata arvioida.     

Luonnonvarakeskus on kehittänyt Tenojokivarren kalastajien kanssa kyttyrälohen pyyntimenetelmiä, joilla voitaisiin tehokkaasti kalastaa kyttyrälohta ja samanaikaisesti säästää joen luontaisia kalalajeja mahdollisimman hyvin. Pienimuotoista koekalastusta tehdään heinäkuussa vaellusajankohtana ja suunnataan elokuussa kutualueille. Nuottapyyntiä tekee yksi paikallisten kalastajien ryhmä Alakönkään alapuolella, ja ajoverkkoa kokeillaan kolmen ryhmän voimin Nuorgamin ja Yläkönkään välisellä Tenojoen keskijuoksulla. Tämän kesän kehittämishankkeessa voidaan kehittää käytäntöjä laajempaan kyttyrälohen poistopyyntiin tulevina vuosina.  

Norjalaisten kalastuksenvalvojien kanssa tehdään yhteistyötä ja yhteispartiointia joella. Erityisesti seurataan kyttyrälohen pyyntiin ilmoitettujen pyyntihankkeiden toteutumista sekä lohenkalastuskiellon noudattamista. Suomen puolen valvonnalla on käytössä myös drooni, jolla pystytään nopeasti tarkistamaan hankaliakin alueita.   

Lue lisää: 

Lisätietoja:  

Lapin ELY-keskus, kyttyrälohen pyynnistä tehtävät hankeilmoitukset, lakimies Elias Rauhala, 0295 037 056, etunimi.sukunimi@ely-keskus.fi  

Lapin ELY-keskus, kalastuksenvalvonta, kalatalousasiantuntija Kare Koivisto, 0295 037 067, etunimi.sukunimi@ely-keskus.fi 

Luonnonvarakeskus, tutkimusprofessori Jaakko Erkinaro, 0295 327 871, etunimi.sukunimi@luke.fi

Maa- ja metsätalousministeriö, neuvotteleva virkamies Tapio Hakaste, 0295 162 152, etunimi.sukunimi@gov.fi

Kuva: Panu Orell / Luonnonvarakeskus

Tiedote pohjoissaameksi:

Kalat Lainsäädäntö