Hyppää sisältöön
Media

Maa- ja metsätalousministeriö avasi kehittämisavustushaun kalastusoppaille ja muille kalastusmatkailualan toimijoille

maa- ja metsätalousministeriö
Julkaisuajankohta 2.9.2020 12.09
Tiedote

Avustuksen tavoitteena on tukea kalastusmatkailuyrityksiä koronavirusepidemian aiheuttamien haitallisten vaikutusten minimoimiseksi sekä kannustaa yrityksiä työllistämiseen. Avustusta voidaan myöntää yritysmuodosta riippumatta niille kalastusoppaille ja kalastusmatkailuyrityksille, joille koronavirus on aiheuttanut tilapäisiä markkinahäiriöitä, ja jotka pyrkivät uudistumaan ja vahvistamaan osaamistaan.

Avustusta voidaan myöntää sekä tilanneanalyysin tekemiseen että kehittämistoimenpiteisiin.

Tilanneanalyysissä yritys voi selvittää ja suunnitella toimintaansa, uusia liiketoimintoja sekä organisoida palvelujaan koronan aiheuttamassa markkina- ja tuotantohäiriötilanteessa ja sen jälkeen.

Avustusta voidaan myöntää myös kehittämistoimenpiteisiin, jotka parantavat yrityksen mahdollisuuksia koronaviruksen aiheuttamassa markkina- ja tuotantohäiriötilanteessa ja sen jälkeen. Toimenpiteet voivat liittyä esimerkiksi liiketoiminnan uudelleensuuntaamiseen, alihankintaverkoston kehittämiseen, toiminnan uudenlaiseen organisointiin, tuotteiden ja palvelujen kehittämiseen sekä osaamisen vahvistamiseen.

Avustusta voi hakea maa- ja metsätalousministeriöstä 18.9.2020 kello 16.15 saakka. 

Osoite: Hallituskatu 3 A , Helsinki, PL 30, 00023 Valtioneuvosto. Sähköposti: kirjaamo@mmm.fi

Hakuilmoitus on liitteenä ja hakulomake verkkosivuilla

Lisätietoja rahoitushausta:

erityisasiantuntija Roni Selén, p. 0295 162 462, etunimi.sukunimi@mmm.

Kalat Luonnonvarat Luonto ja ilmasto Tuet Vapaa-ajankalastus