Hyppää sisältöön
Media

Maatalouden kriisituesta päätettiin Euroopan komissiossa

maa- ja metsätalousministeriö
Julkaisuajankohta 17.7.2023 13.39
Tiedote

Komissio jakaa 330 miljoonaa euroa EU-kriisitukea maataloudelle, josta Suomelle on osoitettu noin 4,2 miljoonaa euroa. Lisäksi komissio mahdollistaa 200 prosentin kansallisen lisärahoituksen.

Kevään kasvuolosuhteet maailmalla edelleen vallitsevien kriisien lisäksi ovat vaikeuttaneet maatalouden olosuhteita. Kasvien kasvuun lähtöä hidasti alkukevään kylmyys ja erityisesti kevätkylvöisten kasvien kasvu on kärsinyt kuivuudesta.

Komission komiteassa äänestettiin 10. heinäkuuta kolmannesta tukipaketista myös maille, jotka eivät ole toistaiseksi saaneet tukea EU:n maataloustukirahaston kriisivarauksesta kahdessa edellisessä tukipaketissa. Komissio allekirjoitti 14.7.2023 täytäntöönpanoasetuksen (EU) 2023/1465 kiireellisestä rahoitustuesta maataloustuottajien taloudelliseen elinkelpoisuuteen vaikuttavista erityisongelmista kärsiville maatalousaloille. Kriisitukea on jaettavana yhteensä 330 miljoonaa euroa. Siitä Suomelle on osoitettu noin 4,2 miljoonaa euroa ja kansallisen lisäosuuden maksu mahdollistetaan jopa 200 prosenttiin asti.

Maa- ja metsätalousministeriö ilmoittaa komissiolle syyskuun loppuun mennessä, kuinka kriisituki maatalousyrityksille kohdennetaan Suomessa. Toimenpiteet suunnitellaan yhdessä Ruokaviraston kanssa. Asetuksen mukaan maksut viljelijöille suoritetaan viimeistään 31 päivänä tammikuuta 2024.
Maa- ja metsätalousministeriö näkee hallitusohjelman mukaisesti syventyneen maatalouskriisin ratkaisemiseksi tarvittavan nopeitten toimien lisäksi myös pitkäjänteistä työtä. Vankka maataloussektori pystyy paremmin selviytymään vuosista, joiden sää on poikkeuksellista.

Lisätietoja:

Valtiosihteeri Päivi Nerg p. 040 8429810
 

EU ja kansainväliset asiat Ruoka ja maatalous