Hyppää sisältöön
Media

Orgaanista seleeniä saa lisätä luomueläinten rehuun

maa- ja metsätalousministeriö
Julkaisuajankohta 25.11.2014 12.15
Tiedote -

Maa- ja metsätalousministeriö sallii orgaanisen seleenin lisäämisen luomukotieläinten rehuihin eläinsuojelullisin perustein, koska suomalaisilla luomueläimillä esiintyy seleeninpuutosta. Seleenin puutos saattaa johtaa esimerkiksi lihasrappeumaan, hedelmällisyyshäiriöihin ja nuorilla eläimillä äkilliseen kuolemaan akuutin sydänlihasrappeuman seurauksena.

Puutos johtuu seleeniköyhästä maaperästämme ja EU:n luomusäännöksistä, jotka eivät salli peltojen lannoittamista seleenipitoisilla lannoitteilla. Sallitut luomutäydennysrehut sisältävät epäorgaanista seleeniä, joka ei imeydy elimistöön yhtä hyvin kuin orgaaninen seleeni.

– Ryhdymme nyt kansalliseen poikkeusmenettelyyn, joka perustuu kansalliseen eläinten hyvinvointilainsäädäntöön, maa- ja metsätalousministeri Petteri Orpo kertoi tänään Seinäjoella luomuseminaarissa.

– Sallimme orgaanisen seleenin lisäämisen luomukotieläimille, koska selvitysten mukaan suomalaisilla luomunaudoilla esiintyy seleeninpuutosta. Ääritapauksissa eläinlääkäri voi antaa seleenilisän pistoksina naudoille, mutta myös luomutuotannossa olevien eläinten pitää saada seleeni ravinnosta, hän totesi.

EU:ssa on käsittelyssä aloite orgaanisen seleenin hyväksymisestä luomueläinten rehun lisäaineeksi. Sen käsittely on venynyt, mutta päätös tullee kevään aikana. Suomessa luomutuottajat ovat toivoneet, että luomueläinten hyvinvointi turvattaisiin kansallisella päätöksellä.

– Tällä kansallisella poikkeusmenettelyllä varmistamme, että luomueläimemme saavat mahdollisuuden elää terveen elämän ilman vakavaa puutostilan uhkaa. Lisäksi tällä edesautetaan luomutuotteiden kuluttajien riittävää seleenin saantia, ministeri Orpo korosti.

Elintarviketurvallisuusvirasto Evira tiedottaa asiasta ministeriön linjauksen mukaisesti.

Lisätietoja maa- ja metsätalousministeriöstä:
neuvotteleva virkamies Marita Aalto (rehu- ja luomulainsäädäntöön liittyvät asiat), p. 0295 162 445
eläinlääkintöylitarkastaja Susanna Ahlström (eläinsuojelulliset asiat), p. 0295 162 436
etunimi.sukunimi@mmm.fi

Petteri Orpo