Hyppää sisältöön
Media

Painopisteet ja ohjeet Makeran maa- ja elintarviketalouden t&k-hankkeiden vuoden 2024 hankehakuun

Makeran maa- ja elintarviketalouden tutkimus- ja kehittämismäärärahan haku vuodelle 2024 on avattu. Haussa rahoitetaan ensisijaisesti sellaisia tutkimus-, kehittämis- ja selvityshankkeita, jotka parantavat maa- ja elintarviketalouden kannattavuutta ja kilpailukykyä kestävällä tavalla tai tuottavat hallinnonalan tehtävien hoitamisessa tarvittavaa tietoa. Jaettava summa on viime vuosina ollut noin neljä miljoonaa euroa, ja sillä on rahoitettu vuosittain noin 15 uutta hanketta.

Makeran maa- ja elintarviketalouden painopisteistä tehdään useamman vuoden painopisteohjelma, jossa eri vuosille valitaan erilaisia painotuksia. Vuoden 2024 hankehaun painopisteet, jotka ovat seuraavat

Haun painopisteet vuodelle 2024

  1. Suomen kotieläintuotannon kestävyys, sopeutumiskyky ja tuotannon vahvuudet kilpailuetuna
  2. Maatalouden vesistökuormitus ja vesien hallinta (aiheita MATO2-ohjelman teemasta 1)
  3. One Health – ihmiset, eläimet, kasvit ja ympäristö

Painopisteiden tarkempi kuvaus on dokumentissa Makeran painopisteet 2024 

Katso myös tarkemmat haun tekniset ohjeet: Makeran hakuohjeita 2024 

Katso myös: Maatalouden ympäristövaikutusten tutkimusohjelma, MATO2-ohjelma

Kaksivaiheinen haku

Makeran maa- ja elintarviketalouden hakuprosessi toteutetaan kaksivaiheisena maa- ja metsätalousministeriön sähköisessä järjestelmässä alla olevan aikataulun mukaisesti:

  • Ensimmäisen vaiheen haku (aiehaku) avautuu järjestelmässä tiistaina 10.1.2023 ja päättyy torstaina 23.3.2023 klo 16:15
  • Toiseen vaiheeseen hyväksytään ensisijaisesti ne, jotka parhaiten vastaavat haun painopisteisiin ja toteuttavat Makeran t&k-rahoituksen tavoitteita. Hakijoille ilmoitetaan juhannukseen mennessä, mitkä hankkeet on valittu toiseen vaiheeseen. Muiden osalta tehdään kielteinen rahoituspäätös.
  • Toisen vaiheen haku avautuu järjestelmässä heinäkuussa ja päättyy keskiviikkona 13.9.2023 klo 16:15.
  • Haun tuloksista ilmoitetaan joulukuun 2023 loppuun mennessä. Päätökset tehdään vuoden 2024 tammi-helmikuun vaihteessa, kun Makeran käyttösuunnitelma on hyväksytty ja varoja myönnetty vuodelle 2024.

Kysymyksiä ja vastauksia Makeran hakuihin liittyen

Lisätietoja

Painopistekohtaiset lisätietojen antajat löytyvät tiedostosta ”Makeran painopisteet 2024” (ks. yllä).
Muita tietoja antaa neuvotteleva virkamies Suvi Ryynänen, puh. 02951 62126 (sähköposti etunimi.sukunimi(at)gov.fi).

Verkkopohjaisen hakujärjestelmän teknisestä toimivuudesta huolehtii toimeksiannosta MI Tietorakenteet Oy. Tarvittaessa ota yhteyttä sähköpostilla info(at)mitietorakenteet.fi tai puhelimitse puh. 040 7458 106 (Maj-Lis Aaltonen).

HUOM! Tämä nykyinen hankejärjestelmämme vaihtuu näillä näkymin vuoden 2023 syksyllä valtioneuvoston yhteiseen haeavustuksia.fi –järjestelmään, jossa tarvitaan valtuudet hankehakemuksen jättämiseen Suomi.fi-sivuston kautta. Tiedotamme muutoksista, kun saamme järjestelmää kehitettyä. Tämä nykyinen hankejärjestelmämme ei ole käytettävissä enää vuoden 2024 puolella. Kannattaa seurata tutkimuksen sivujamme (www.mmm.fi/tutkimus) jossa kerromme lisää tästä uudesta järjestelmästä.