Hyppää sisältöön
Media

Saimaan kalastusrajoitusaluetta halutaan laajentaa – Asetus kalastusrajoituksista lausunnolla

maa- ja metsätalousministeriö
Julkaisuajankohta 3.2.2021 12.33
Tiedote
Kuva: Jouni Koskela

Asetus Saimaan kalastusrajoituksista lähti lausunnolle. Kalastusrajoitusten avulla suojellaan saimaannorppaa, joka on edelleen erittäin uhanalainen laji. Asetusluonnoksessa ehdotetaan, että Saimaan kalastusrajoitusaluetta laajennetaan. Asetuksen taustana toimi Saimaannorppa ja kalastus –työryhmän raportti. Lausuntoaika päättyy 26.2.2021.

Nykyinen asetusalue kasvaisi 2557 neliökilometristä 2800 neliökilometriin. Lisäksi aluetta on tarkoitus laajentaa myös vesialueiden omistajien ja ELY-keskuksen välisillä sopimuksilla. Laajennuksia ehdotetaan tiedossa olevien saimaannorpan pesien perusteella. Rajoitukset ulottuisivat jatkossa myös mm. Puruveden eteläosiin, Rantasalmen ja Joroisten Haapaselälle, Luonterin ja Lietveden välille Hepovirtaan, Kuparonvirtaan ja Linnunpäänselälle, sekä Paasselän eteläosiin.

Verkkokalastus olisi kokonaan kiellettyä Saimaan kalastusrajoitusalueella 15.4.–30.6. muuten, paitsi alle 22 millimetrin solmuvälin muikkuverkoilla. Asetusluonnoksessa rajoitusaika säilyy ennallaan. Saimaannorppa ja kalastus –työryhmän jäsenten mielipiteet jakautuivat verkkokalastuskiellon pituudesta, jonka vuoksi työryhmä laati aiheesta vaikutusarvion. Tämä arvio on toiminut pohjana asetuksen valmistelussa.

Valtioneuvoston edellinen asetus Saimaan kalastusrajoituksista tuli voimaan huhtikuussa 2016, ja on voimassa 15.4.2021 asti. Saimaannorppa ja kalastus –työryhmän raportin mukaan nykyiset kalastusrajoitukset ovat auttaneet kohentamaan saimaannorppakantaa, joka on kasvanut 2000-luvulla noin 240 yksilöstä noin 420-430 yksilöön.

Lisätietoja maa- ja metsätalousministeriöstä:
kalastusneuvos Eija Kirjavainen, p. 0295 162 404, eija.kirjavainen(at)mmm.fi

Eläimet ja kasvit Kalat Luonto ja ilmasto Vesi