Hyppää sisältöön
Media

Suomalaiset esittävät yhteisrintamassa EU:n maatalouspolitiikan yksinkertaistamista

maa- ja metsätalousministeriö
Julkaisuajankohta 27.2.2015 9.39
Tiedote

Maa- ja metsätalousministeriö on yhdessä maataloustuottajien ja elintarviketeollisuuden edustajien kanssa laatinut Euroopan komissiolle esityksiä EU:n yhteisen maatalouspolitiikan yksinkertaistamiseksi. Maatalouskomissaari Phil Hogan on pyytänyt yksinkertaistamisehdotuksia kaikista jäsenmaista.

− Olemme tehneet tästä kansallisen harjoituksen, jonka tavoitteena on pyrkiä yksinkertaistamiseen viljelijän näkökulmasta. Lisäksi listallamme on asioita, joita muuttamalla autettaisiin sekä maaseudun yrittäjiä että hallintoa, sanoo maa- ja metsätalousministeri Petteri Orpo.

Komissaari asetti yksinkertaistamisehdotuksille kolme periaatetta: ehdotukset eivät saa muuttaa yhteisen maatalouspolitiikan poliittisia linjauksia, ne eivät saa vaarantaa unionin taloudellisia intressejä eivätkä kasvattaa virhetasoja. Lisäksi ehdotusten pitää pääasiallisesti koskettaa viljelijöitä ja muita edunsaajia, jotka eniten hyötyvät hallinnollisen taakan vähentymisestä.

Tänään komissaarille toimitetussa kirjeessä ehdotetaan muun muassa viherryttämiseen liittyvien sääntöjen yksinkertaistamista sekä riskiperusteisen lähestymistavan käyttämistä valvonnassa läpi ruokaketjun. Orpon mukaan se olisi loogista ja vähentäisi hallinnollista taakkaa kaikilta osapuolilta.  

Maatalouskomissaari Hogan vierailee Suomessa maaliskuun 19. päivänä, jolloin keskustelut yhteisen maatalouspolitiikan yksinkertaistamisesta jatkuvat seminaarilla Eduskunnan Pikkuparlamentissa. Eduskuntaan on lähtenyt asiasta E-kirje.

Lisätietoja maa- ja metsätalousministeriöstä:
valtiosihteeri Tiina Rytilä, p. 0295 162 132
EU-koordinaation päällikkö Kari Valonen, p. 0295 162 269
osastopäällikkö Risto Artjoki, p. 0295 162 254
etunimi.sukunimi(at)mmm.fi