Hyppää sisältöön
Media

Valkoposkihanhityöryhmä asetettu, nopean työskentelyn tavoitteena toimenpiteet vahinkojen vähentämiseksi

maa- ja metsätalousministeriöympäristöministeriö
Julkaisuajankohta 12.6.2020 12.15
Tiedote

Valkoposkihanhien aiheuttamien vahinkojen ja haittojen vähentämistä valmisteleva työryhmä aloittaa työnsä. Työryhmältä odotetaan konkreettisia esityksiä elokuun loppuun mennessä.

Maa- ja metsätalousministeri Jari Leppä ja ympäristö ja -ilmastoministeri Krista Mikkonen ovat tänään asettaneet ministeriöiden yhteisen valkoposkihanhityöryhmän. Hanhinyrkiksi kutsutun työryhmän tehtävänä on tehdä esityksiä tarvittavista toimenpiteistä valkoposkihanhien aiheuttamien vahinkojen ja haittojen vähentämiseksi.

Tarkasteluun kuuluvat niin ennaltaehkäisevät keinot kuten lintupellot, poikkeusluvat, suojametsästys kuin korvausjärjestelmä. Nopealla aikataululla työskentelevän työryhmän työn on määrä valmistua elokuun loppuun mennessä.

Työryhmässä on edustajat maa- ja metsätalousministeriöstä, ympäristöministeriöstä, Varsinais-Suomen ELY-keskuksesta, Pohjois-Karjalan ELY-keskuksesta ja Suomen Riistakeskuksesta. Puheenjohtajana toimii Pohjois-Karjalan ELY-keskuksen ylijohtaja Ari Niiranen

Valkoposkihanhet ovat tänä keväänä aiheuttaneet merkittäviä vahinkoja erityisesti Pohjois-Karjalassa. Ministerit Leppä ja Mikkonen tutustuivat tilanteeseen 26.5. Kiteellä. Tällöin todettiin, että ministerit etsivät yhdessä ratkaisuja vaikeaan tilanteeseen.

– Valkoposkihanhet aiheuttavat nyt kohtuuttomia menetyksiä viljelijöille ja tilanteeseen on löydettävä ratkaisuja. Tarvitsemme koko työkalupakin käyttöön vahinkojen ehkäisemiseksi. Viljelijöiden on voitava puolustaa elinkeinoaan. Siksi pidän välttämättömänä suojametsästyksen käyttöönottoa, maa- ja metsätalousministeri Jari Leppä sanoo. 

– Hanhien aiheuttamat viljelyvahingot ovat olleet paikoin todella mittavia ja ajaneet monet viljelijät täysin kohtuuttomaan tilanteeseen. Viljelijöillä on aiheellisesti ollut suuri huoli eläinten tarvitseman rehun riittävyydestä ja omasta toimeentulosta. Ympäristöministeriössä ja ELY-keskuksessa on varauduttu maksamaan korvaukset valkoposkihanhien aiheuttamista vahingoista mahdollisimman nopeasti. Ongelman pitkäaikainen kestävä ratkaisu vaatii laajan paletin keinoja ennaltaehkäisystä hahnipeltoihin ja niitä haluamme nyt yhteistyöllä etsiä, ympäristö- ja ilmastoministeri Krista Mikkonen sanoo.

Työryhmä hyödyntää työssään jo käynnissä olevaa valmistelua. Esimerkiksi ympäristöministeriössä valmistellaan parhaillaan uutta lakia rauhoitettujen lajien aiheuttamien vahinkojen korvaamisesta ja ennaltaehkäisystä. 

Lisätietoja:
Ministeri Lepän erityisavustaja Teppo Säkkinen, p. 050 516 2868, teppo.sakkinen@mmm.fi
Ministeri Mikkosen erityisavustaja Antti Heikkinen,  p. 050 348 1406, antti.heikkinen@ym.fi
Ylijohtaja Ari Niiranen, Pohjois-Karjalan ELY-keskus, p. 0295 026 060, ari.niiranen@ely-keskus.fi

Eläimet ja kasvit Jari Leppä Krista Mikkonen Riista Ruoka ja maatalous