Hyppää sisältöön
Media

Euroopan komission ehdotus metsien tilan seurannasta vaatii lisätyötä – For Forest+ -ryhmä esittää keinoja etenemiseen

maa- ja metsätalousministeriö
Julkaisuajankohta 23.9.2024 18.08
Tiedote

Itävalta, Ranska, Ruotsi, Slovenia ja Suomi toteavat, että komission ehdotus metsien seurannasta (ns. monitorointiasetus) on joiltain osin ansiokas. Vaatii kuitenkin vielä paljon työtä, jotta saadaan luoduksi järkevä kehys. For Forest -ryhmän jäsenvaltiot esittivät näkemyksensä maatalous- ja kalastusneuvoston kokouksessa tiedotusasiana 23.9.2024. Seitsemän muuta jäsenmaata tuki asiaa.

Komissio antoi ehdotuksen asetukseksi metsien tilan seurannasta (asetus seurantakehyksestä selviytymiskykyisiä Euroopan metsiä varten eli ns. monitorointiasetus) marraskuussa 2023. Neuvoston tilapäinen metsien tilan seuranta -työryhmä on käsitellyt ehdotusta Belgian ja Unkarin puheenjohtajuuskausilla. Neuvoston tiedotusasialla For Forest+ -ryhmä halusi tukea puheenjohtajamaan jatkotyötä. 

Yksittäiset Euroopan unionin jäsenvaltiot ovat kehittäneet ajantasaisen metsätiedon keruuta vuosikymmenten ajan, jotkut jopa 100 vuotta. Tietojen yhdenmukaistaminen on erittäin tärkeää. EU:n jäsenvaltiot ovat jo pitkään osallistuneet maailmanlaajuisiin pyrkimyksiin kehittää yhdenmukaista tietoa yhdessä kansainvälisten järjestöjen (kuten FAO, Forest Europe ja ENFIN) kanssa. 

Asetusehdotuksen tulisi perustua tähän työhön, jotta saavutetaan paras mahdollinen globaali synergia ja kustannustehokkuus. Samassa yhteydessä jäsenvaltiot ovat korostaneet, että seurannan tulee perustua kansallisiin tietoihin. Lisäksi on tärkeää varmistaa tiedon sopivuus, laatu, täsmällisyys, johdonmukaisuus, turvallisuus ja luottamuksellisuus.

”Luotettava metsien seuranta on tärkeää koko metsäsektorille ja tarvitsemme järkevän tavan, jolla voimme edetä metsien tilan seurantaa koskevan komission ehdotuksen kanssa. Suomi tukee näyttöön perustuvaa päätöksentekoa, ja keskittymällä vahvemmin metsiä koskevien tilastotietojen yhdenmukaistamiseen voimme myös seurata kansallisia kehityskulkuja”, maa- ja metsätalousministeri Sari Essayah toteaa.

Ehdotus sisältää lukuisia delegoituja ja täytäntöönpanosäädöksiä, mikä lisää epävarmuutta. Monet delegoidut ja täytäntöönpanosäädökset menevät aivan liian pitkälle. Kaiken kaikkiaan sääntelyn tulee olla johdonmukaista muun eurooppalaisen lainsäädännön ja muun raportoinnin kanssa.

Strategisen For Forest+ -ryhmän tavoitteena on kehittää ja parantaa yhteistyötä metsiin liittyvissä asioissa, jakaa tietoa parhaista käytännöistä ja pyrkiä löytämään yhteiset näkemykset metsäpolitiikassa. Kaiken tämän tulee olla linjassa metsien kestävä hoidon ja käytön kanssa.

Suomi toimii tänä vuonna For Forest+ -ryhmän puheenjohtajana. Lokakuussa ministerit ja muut For Forest+ -ryhmään kuuluvien maiden korkean tason edustajat vierailevat Strasbourgissa keskustellakseen Euroopan parlamentin jäsenten kanssa metsien tilan seurannasta ja muista ajankohtaisista asioista.

Kuinka metsien seurannassa tulisi edetä. Itävallan, Ranskan, Ruotsin, Slovenian ja Suomen valtuuskuntien tiedotusasia Kroatian, Latvian, Liettuan, Portugalin, Romanian, Slovakian ja Tšekin valtuuskuntien tukemana. (PDF englanniksi)

Asiaa tuki lisäksi suullisesti kuusi muuta jäsenvaltiota ja yksi peräänkuulutti asiassa rakentavaa etenemistä. 

Lue lisää asiasta verkkosivuiltamme:

Metsäisten EU-valtioiden For Forest+ -ryhmän ministerit tapasivat Suomessa (maa- ja metsätalousministeriön tiedote 21.8.2024)

Ranska liittyi EU:n metsäisten jäsenvaltioiden ryhmään (maa- ja metsätalousministeriön tiedote 16.7.2024)

EU:n 16 jäsenvaltiota Suomen johdolla: Kestävän biotalouden tulee olla seuraavan komission työohjelman keskiössä (maa- ja metsätalousministeriön tiedote 26.4.2024)


Lisätietoja:


Tapio Luoma-aho
maa- ja metsätalousministerin erityisavustaja
etunimi.sukunimi@gov.fi
+358 50 4727040

Tapio Kytölä
erityisasiantuntija, Suomen pysyvä edustusto Euroopan unionissa
etunimi.sukunimi@gov.fi
+32 478 625 138

Juha Roppola
neuvotteleva virkamies, maa- ja metsätalousministeriö
etunimi.sukunimi@gov.fi
+358 295 162 169 

Biotalous EU ja kansainväliset asiat Hallinnonala Hallinto Ilmastonmuutos Luonnonvarat Luonto ja ilmasto Metsät Tutkimus ja kehittäminen