Hyppää sisältöön
Media

Hallituksen esitys lohenkalastuksen kieltämisestä Tenojoella annettiin eduskunnalle

maa- ja metsätalousministeriö
Julkaisuajankohta 21.4.2022 14.02
Tiedote
Kuva: Jaakko Vähämäki

Hallituksen esitys lohenkalastuksen kieltämisestä Tenojoella vuonna 2022 annettiin eduskunnalle valtioneuvoston istunnossa torstaina 21.4.2022. Esityksen mukaisesti lohta ei saisi kalastaa lainkaan Tenojoessa tai sen sivuvesissä kuluvana vuonna.

Syynä voimakkaaseen kieltoon on Tenon lohikantojen hyvin voimakas heikkeneminen vuodesta 2018 alkaen. Arvioiden mukaan kaikki lohenkalastus olisi ylikalastusta tällä hetkellä. Mereltä palaava lohimäärä on niin alhainen, että kestävyystavoitteet eivät täyty, vaikka kalastusta ei olisi lainkaan. Lisäksi ennuste arvokkaiden suurempien, useamman vuoden meressä kasvaneiden emolohien määrälle on hyvin heikko. 

Myös Tenojoen sivujokien lohikantojen tila on maa- ja metsätalousministeriön arvioiden mukaan huolestuttava. Lohikantojen tila on heikentynyt merkittävästi Tenojoen sivujoissa vuotta 2017 koskeneen korkeimman oikeuden arvioiman oikeustapauksen jälkeen. Utsjoen lohikanta ei muiden sivujokien tavoin enää täytä kestävyystavoitteita. 

Koska Tenojoki on Norjan ja Suomen välinen rajajoki, on lohenkalastusta koskevat ratkaisut tehtävä yhdessä Norjan kanssa. Asiassa on yritetty neuvotella ratkaisua hyvin vähäisestä lohen kalastusmahdollisuudesta, jossa kalastus olisi sallittu rajattuina päivinä perinteisillä pyydyksillä. Tässä ei kuitenkaan saavutettu tulosta, sillä vaihtoehdot eivät osoittautuneet toteuttamiskelpoisiksi. Hyvin rajoitetun lohen kalastusmahdollisuuden jakaminen usealle kalastusryhmälle ja kalastustavalle on vaikea toteuttaa käytännössä. Ehdotukset tällaisesta kalastusmahdollisuudesta eivät saaneet tukea etenkään perinteisiä, saamelaiseen kalastuskulttuuriin kuuluvia patopyydyksiä käyttäviltä, paikallisilta kalastusoikeuden omistajilta. Hyvin rajoitetun kalastusmahdollisuuden haasteena on myös se, että kalastuspaine todennäköisesti kohdentuu hyvin voimakkaana sallituille alueille, mikä lisää riskiä paikallisten lohikantojen tilanteen edelleen heikkenemiselle. 

Haastavassa tilanteessa muiden kalalajien pyyntimahdollisuuksia halutaan lisätä, joten Tenolla voi kalastaa ensi kesänä muita kaloja kuin lohta hieman sallivammilla määräyksillä kuin viime vuonna. Muu kuin lohen vapakalastus veneestä on tarkoitus sallia paikkakuntalaisluvilla, matkailijoiden harjusluvalla saa käyttää yleisempää kuutosluokan perhovapaa ja muiden lajien verkkokalastusmääräyksiä muutetaan sallivammiksi loppukesästä. Merkittävää on myös taimenen kalastuksen salliminen  muiden lajien kuin lohen kalastusta koskevilla määräyksillä. Tavoitteena on kehittää monipuolista kalastusta Tenojoen vesistössä ja lisätä myös muun kuin lohen merkitystä ruokakalana ja matkailukalastuksen kohteena.

Tenojoen lohikannan elpymiseksi on tärkeää myös tehdä tutkimusta Tenojoelle saapuneesta vieraslajista, kyttyrälohesta. Luonnonvarakeskuksen tulevan kesän hankkeessa selvitetään yhdessä Tenonvarren kalastajien kanssa kyttyrälohen poistopyyntiin sopivia ja lohelle haitattomia pyyntimenetelmiä ja tapoja. Lisäksi Luonnonvarakeskus kerää tietoa kyttyrälohen poikasten käyttäytymisestä nyt, kun viime syksyn kudusta syntyneet poikaset ovat aloittamassa merivaellustaan. Lisätieto on tarpeen, sillä tästä elämänvaiheesta Pohjois-Atlantin alueelta on hyvin niukasti tietoa. 

Lisätietoja maa- ja metsätalousministeriöstä: 

Vesa Ruusila, erätalousneuvos, p. 02951 62051, vesa.ruusila(at)gov.fi
Tapio Hakaste, neuvotteleva virkamies, p. 02951 62152, tapio.hakaste(at)gov.fi

Ráđđehusa ovdanbuktojupmi luossabivddu gieldimis Deanus addojuvvui riikkabeivviide  (pohjoissaame)
Haldâttâs iävtuttâs luosâpivdo kieldimist Tiänust adelui ovdâskoodán (inarinsaame)
Halltõõzz eʹtǩǩõs luõss-šeellmõõžž ǩeâlddmõõžžâst Teänjooǥǥâst uʹvddeš eeʹttiǩ-kådda (koltansaame)