Hyppää sisältöön
Media

Tenojoen muuta kuin lohenkalastusta koskevat kalastusmääräykset hyväksytty

maa- ja metsätalousministeriö
Julkaisuajankohta 5.5.2022 15.56
Tiedote
Kuva: Jaakko Vähämäki

Norjan kanssa sovitut muutokset Tenojoen kalastusmääräyksiin ensi kesälle on vahvistettu valtioneuvoston asetuksella. Nyt sovitut määräykset koskevat muiden lajien kuin lohen kalastusta. Lohenkalastuksen kieltämistä koskeva lakiesitys on eduskunnan käsiteltävänä. Valtioneuvoston asetus astuu voimaan 6.5.2022.

Lohenkalastuskieltoa edellyttävässä hankalassa tilanteessa muiden kalalajien pyyntimahdollisuuksia sallitaan hieman lievemmillä määräyksillä kuin viime vuonna. 

Matkailijoille tarkoitetulla harjusluvalla voi kalastaa rannalta yleisemmin käytössä olevalla kuutosluokan yhden käden perhovavalla kevyillä perhokalastusvälineillä. Matkailulupia on tarjolla kesäkuun 15. päivästä heinäkuun loppuun. Paikkakuntalaisille tarkoitetuilla kalastusluvilla muita kaloja kuin lohta voi kalastaa vavalla myös veneestä. Kaikki vapakalastus on kiellettyä yöaikaan, mikä tarkoittaa kesä-heinäkuussa 23.00-8.00 välistä aikaa ja elokuussa 19.00-8.00 välistä aikaa. Vapakalastusta on lisäksi rajoitettu aiempien vuosien tavoin jokisuiden läheisyydessä sekä Tenon Ylä- ja Alakönkäiden alueille perustetuilla rauhoitusalueilla lohen sivusaaliin välttämiseksi. 

Muiden lajien kuin lohen verkkopyynnissä voi käyttää hieman suurempisilmäistä verkkoa ja muun kalan verkkokalastusalue laajenee elokuussa. Merkittävää on myös se, että taimenta voi kalastaa muiden lajien kuin lohen kalastusta koskevilla määräyksillä.   

Valtioneuvoston asetus julkaistaan 6.5.2022 säädöskokoelmassa numerolla 314/2022 ja sopimussarjassa numerolla 29/2022.  

Lisätietoja maa- ja metsätalousministeriöstä: 

Vesa Ruusila, erätalousneuvos, p. 02951 62051, vesa.ruusila(at)gov.fi
Tapio Hakaste, neuvotteleva virkamies, p. 02951 62152, tapio.hakaste(at)gov.fi

Deanu eará go luossabivddu guolástanmearrádusat dohkkehuvvon (poihjoissaame)
Tiänujuuvâ eres ko luosâpiivdon kyeskee kuálástusmiärádâsah láá tuhhiittum (inarinsaame)
Teänjooǥǥ jeeʹrab ǥu luõss-šeellmõõžž kuõskki kueʹllšeeʹllem-meärrõõzz primmum (koltansaame)

Kalat Valtioneuvoston asetus