Hyppää sisältöön
Media

EU:n metsäkatoasetuksen alustava sopu hyväksytty – etenee viralliseen hyväksyntään

maa- ja metsätalousministeriö
Julkaisuajankohta 22.12.2022 9.07
Tiedote

EU-jäsenmaiden pysyvien edustajien sijaiset hyväksyivät kokouksessaan 21.12. metsäkatoasetuksen alustavan sovun, joka saavutettiin kolmikantaneuvotteluissa aiemmin joulukuussa. Suomi pidättäytyi äänestämästä ja jätti lausuman, jossa alleviivataan Suomelle erityisen ongelmallisia kohtia.

Asetuksella pyritään minimoimaan EU:n osuus maailmanlaajuiseen metsäkatoon ja metsien tilan heikkenemiseen sekä vähentämään EU:n osuutta kasvihuonekaasupäästöissä ja biologisen monimuotoisuuden vähenemisessä. 

Asetus asettaa toimijoille velvoitteen metsäkatovapaiden tuotantoketjujen varmistamiseksi. Velvoite sisältäisi sekä metsäkatoa että metsien tilan heikkenemistä koskevan tarkastelun. Asetus kieltää asettamasta markkinoille hyödykkeitä ja tuotteita, jos niiden tuotanto on aiheuttanut metsäkatoa tai metsien tilan heikkenemistä 31.12.2020 jälkeen. Suomessa potentiaaliset vaikutukset koskisivat erityisesti metsätalouden toimijoita sekä nautakarjan tuotantoa. 

Asetusehdotuksen keskeisiin kohtiin ja niiden vaikutuksiin liittyy vielä avoimia kysymyksiä. Suomelle keskeisimmät ongelmat liittyvät asetuksen taannehtivuuteen, maatalousrakennusten tulkintaan sekä metsien tilan heikkenemisen määritelmään. Näistä syistä johtuen Suomi pidättäytyi äänestämästä ja jätti lausuman, jossa nostetaan esiin Suomen kannalta erityisen ongelmallisia kohtia. 

Asetusehdotus hyväksytään neuvostossa näillä näkymin virallisesti alkuvuonna 2023.

Suomi on sitoutunut tavoitteeseen pysäyttää maailmanlaajuinen metsäkato vuoteen 2030 mennessä. Metsäkadon torjunta edistää Pariisin sopimuksen mukaisen 1,5 asteen hillintätavoitetta sekä luonnon monimuotoisuuden suojelua koskevia tavoitteita. 

Lisätietoja:

metsäneuvos Erno Järvinen, +358 295 162 150, erno.jarvinen(at)gov.fi

EU ja kansainväliset asiat