Hyppää sisältöön
Media

Maatalous- ja kalastusneuvosto keskusteli markkinatilanteesta sekä CAP-suunnitelmien nykytilanteesta ja uusista haasteita

maa- ja metsätalousministeriö
Julkaisuajankohta 13.12.2022 13.58
Tiedote
Joulukuun neuvosto päätti mm. kalastuskiintiöistä. Kuvassa EU:n kalastuskomissaari Virginijus Sinkevičius.

Maatalous- ja kalastusneuvosto kokousti Brysselissä 11.-12.12.2022. Neuvosto päätti suurten merialueiden, kuten Atlantin, Pohjanmeren, Välimeren ja Mustanmeren kalastuskiintiöistä. Neuvosto keskusteli myös mm. CAP-suunnitelmista, markkinatilanteesta ja eläinten hyvinvoinnin lainsäädännön tilanteesta. Suomea kokouksessa edusti valtiosihteeri Ann-Mari Kemell.

Kalatalousasioissa maatalous- ja kalastusneuvosto päätti kalastusmahdollisuuksista Atlantilla ja Pohjanmerellä sekä Välimerellä ja Mustallamerellä vuodelle 2023 sekä eräillä syvänmeren kalakannoille vuosille 2023 ja 2024. Koska kysymys kalastuksen järjestelyistä Yhdistyneen kuningaskunnan, Norjan ja EU:n kesken ovat edelleen kesken, päätettiin niihin liittyvien keskeisten kalakantojen osalta soveltaa väliaikaisia kalastuskiintiöitä. Ankeriaan osalta neuvottelut olivat tänä vuonna erittäin hankalat, koska lajin osalta etsittiin keinoja tiukempaan suojeluun. Merellä sovellettavien kalastusrajoitusten lisäksi merkittävä osa jäsenvaltioista ja komissio sitoutuivat edistämään ankeriaskannan elvyttämistä monipuolisin keinoin. 

Suomi totesi kokouksessa, että lähtökohtana pitäisi olla, että TACit ja kiintiöt vahvistetaan kestävää enimmäistuottoa, monivuotisia suunnitelmia ja tieteellistä neuvoa kunnioittaen.

Ankeriaan osalta Suomi nosti esille tieteellisen neuvon, joka on edelleen hyvin huolestuttava. Suomen näkökulmasta koko ankeriaan elinkierto tulisi ottaa huomioon entistä perusteellisemmin ja etsiä toimenpiteitä, joilla ankeriaskantojen tilaa saadaan parannettua.

Neuvosto keskusteli CAP-suunnitelmien toimeenpanon tilanteesta ja uusista haasteista. Komissio on hyväksynyt kaikki jäsenvaltioiden CAP suunnitelmat lukuun ottamatta Alankomaiden CAP-suunnitelmaa, joka hyväksytään tällä viikolla. Valtiosihteeri Ann-Mari Kemell totesi, että Suomen CAP-suunnitelman toimeenpano ja sen edellyttämien kansallisten säädösten valmistelu on edennyt suunnitellulla tavalla. Kemell toivoi komissiolta ymmärrystä, joustoa ja ohjaavaa otetta ensimmäisten vuosien tarkastuksissa.

Maatalous- ja kalastusneuvosto keskusteli myös markkinatilanteesta erityisesti Venäjän Ukrainaan kohdistaman aggressiivisen hyökkäyksen jälkeen. Keskustelussa moni jäsenvaltio piti maatalousvarauksen käyttöönottoa tarpeellisena tukitoimena nykyisessä kriisitilanteessa, mutta jotkin jäsenvaltiot suhtautuivat maatalousvarauksen käyttämiseen varautuneesti. Valtiosihteeri Kemell toi esiin, että tällaisessa poikkeuksellisessa kriisissä kaikkien rahoituskeinojen hyödyntäminen ruokaturvan takaamiseksi on tärkeää. 

Jäsenvaltiot kannattivat eläinten hyvinvointilainsäädännön kehittämistä, mutta samalla korostivat EU:n tuotannon kilpailukykyä suhteessa kolmansista maista tuotaviin tuotteisiin. Valtiosihteeri Kemell totesi, että lainsäädäntö on onnistunut parantamaan sekä eläinten hyvinvointia että toimijoiden yhdenvertaisia toimintaedellytyksiä, mutta vain osittain. Jatkovalmistelussa on kiinnitettävä erityistä huomiota siihen, että nykyisiä sääntöjä noudatetaan yhdessä sovitulla tavalla, esimerkkinä sikojen hännän typistyksen kielto.

Lisäksi neuvosto keskusteli muiden asioiden alla mm. asetuksesta kasvinsuojeluaineiden kestävästä käytöstä. Valtiosihteeri Kemell korosti, että jäsenmaiden erilaiset lähtökohdat ja olosuhteet sekä jo tehdyt toimet tulee ottaa huomioon.

Lisätietoja:

Neuvotteleva virkamies Heikki Lehtinen, p. +358 295 162 433
Kalastusneuvos Eija Kirjavainen, p. +358 295 162 404
Erityisasiantuntija Heta Ratasvuori, p. +32 473 525 817
Erityisasiantuntija Kari Valonen, p. +32 473 525 630
 

EU ja kansainväliset asiat Kalat Ruoka ja maatalous