Hyppää sisältöön
Media

Muutoksia metsätalouden kannustejärjestelmään

maa- ja metsätalousministeriö
Julkaisuajankohta 19.12.2024 14.22
Tiedote
Kuva: Suomen metsäkeskus

Uusien metsäteiden tekemisen tuki sekä mahdollisuus tehdä uutta tietä yksityisteiden perusparannushankkeiden yhteydessä poistuvat metsätalouden kannustejärjestelmästä. Muutokset tulevat voimaan 1.1.2025.

Tukea uuden metsätien tekemiseen voi edelleen saada, jos toteuttamissuunnitelman laatimisen tukea hakee vuoden 2024 loppuun mennessä. Sama määräaika koskee hakemuksia, joilla haetaan samanaikaisesti toteuttamissuunnitelman laatimisen ja toteuttamisen tukea. Suomen metsäkeskus voi tehdä toteuttamissuunnitelmaa ja hankkeen toteuttamista koskevia rahoituspäätöksiä vielä vuonna 2025, jos hakemus on edellä selostetulla tavalla jätetty tämän vuoden puolella.

Mikäli toteuttamissuunnitelman laatimisen tukea on haettu tämän vuoden puolella, toteuttamisen tuen saamisen edellytyksenä on, että kyseistä rahoitusta haetaan metsäkeskuksen asettamaan määräaikaan mennessä. Metsäkeskuksen on tehtävä viimeiset toteuttamisen tukea koskevat päätökset viimeistään 30.9.2025.

Muutokset taimikon ja nuoren metsän hoidon tukeen

Taimikon ja nuoren metsän hoidon rahoitushakemus on jatkossa tehtävä viimeistään kuuden kuukauden kuluessa toimien aloittamisesta. Hakemisen määräajasta säädetään maa- ja metsätalousministeriön asetuksessa. Hakuaikaa koskeva muutos tulee voimaan vuoden 2025 alusta.

Vuoden 2026 alusta taimikon ja nuoren metsän hoidon tukiehtoihin tulee muutos. Hoitotyön jälkeistä kasvatettavan taimikon tai nuoren metsän keskipituuden enimmäisvaatimusta lasketaan metrillä. Rahoituskelpoisen kohteen enimmäispituus on havupuumetsissä 11 metriä ja lehtimetsissä 14 metriä. Kasvatettavan taimikon tai nuoren metsän keskipituuden vähimmäisvaatimus säilyy edelleen 0,7 metrissä.

Tukitasoihin muutoksia vuoden 2026 alusta

Pienpuun keruusta maksettava lisä alenee. Vuoden 2026 alusta lähtien niillä taimikon ja nuoren metsän hoitokohteilla, joista kerätään pienpuuta, tuki on 250 euroa hehtaarilta.

Vuoden 2026 alusta lähtien myös yksityisteiden perusparannuksen tuki alenee. Jatkossa tuki on 50 prosenttia hyväksyttävistä kohtuullisista kokonaiskustannuksista. Muutos koskee yhteishankkeita ja yhteismetsän toteuttamia hankkeita.

Muutokset ovat osa hallituksen säästötoimia

Metsätalouden kannustejärjestelmän tulevat muutokset ovat osa hallituksen valtiontalouteen kohdistamia säästötoimia. Vuoden 2025 valtion talousarvioesityksen mukaan puuntuotannon kestävyyden turvaamiseen on käytettävissä 37,3 miljoonan euron määräraha. Muutosten tavoitteena on sopeuttaa kannustejärjestelmä vuosittain käytettävissä olevan myöntämisvaltuuden suuruuden ja toimintaan osoitettavien määrärahojen mukaiseksi niin, että valtiontuki kohdentuisi mahdollisimman vaikuttaviin toimenpiteisiin.

Lisätietoja

Niina Riissanen
metsäneuvos, maa- ja metsätalousministeriö
p. 0295 162 339
etunimi.sukunimi@gov.fi

 

Hallinnonala Hallinto Luonnonvarat Luonto ja ilmasto Metsät Tuet