Hyppää sisältöön
Media

Kalastuslaki uudistuu - Tavoitteena elinvoimaiset kalakannat ja selkeämpi lupajä

maa- ja metsätalousministeriö
Julkaisuajankohta 4.12.2013 8.00
Tiedote -

Maa- ja metsätalousministeriö lähetti tänään lausunnoille esityksen uudesta kalastuslaista. Lain tavoitteena on edistää kalojen luonnonvaraista lisääntymistä sekä luoda uusi, tietoon perustuva säätelyjärjestelmä kalavarojen kestävälle käytölle ja hoidolle. Lisäksi laissa yksinkertaistetaan kalastuslupajärjestelmää, vahvistetaan alueellista osallistumista sekä selkiytetään eri toimijoiden roolia ja lisätään niiden välistä yhteistyötä.

Kalastuksenhoitomaksu ja läänikohtainen viehekalastusmaksu yhdistetään kalastonhoitomaksuksi, jonka maksavat kaikki täysi-ikäiset kalastajat, jotka harjoittavat muuta kuin ongintaa ja pilkintää. Maksun suuruus olisi 35 euroa/vuosi, 10 euroa/viikko ja 5 euroa/vrk. Maksu oikeuttaisi kalastamaan yhdellä vieheellä koko maassa. Kelaonginta ja silakkalitkalla kalastaminen muuttuisivat maksuttomiksi yleiskalastusoikeuksiksi. Kaupallisten kalastajien kalaan pääsyä helpotetaan ELY-keskuksen myöntämän luvan avulla.

Kalakantojen tärkeimmäksi hoitotoimenpiteeksi ehdotetaan säätelyä. Lakiin ehdotetaan muun muassa seuraavia uusia säätelykeinoja:
• lohikalojen rasvaeväleikkaus ja siihen liittyvä kalojen vapauttamisvelvollisuus,
• kaloille asetettava ylin pyyntimitta,
• saaliin ja pyydysten enimmäismäärän vahvistaminen sekä
• muiden kuin kaupallisten kalastajien saaliin myyntikielto

Erityisesti heikentyneiden ja uhanalaisten kalakantojen suojelua halutaan tehostaa. Kalastuksen säätely perustuisi alueellisiin ja valtakunnallisiin hoitosuunnitelmiin. Säätelyä toteutettaisiin asetuksilla sekä elinkeino-, liikenne- ja ympäristökeskuksen (ELY-keskus) hallintopäätöksillä.

Lain valmistelussa otettiin huomioon järjestöiltä, tutkimuslaitoksilta, viranomaisilta, kansalaisilta ja muilta sidosryhmiltä saatu palaute. Esityksessä on pyritty sovittamaan yhteen erilaiset intressit ja korjaamaan nykyisen lain epäkohtia.

Esitys on nähtävissä maa- ja metsätalousministeriön verkkosivuilla ja siitä voi antaa palautetta sivuston kautta. Lausunnot lähetetään ministeriön kirjaamoon mieluiten sähköisesti. Lakiesitys annetaan eduskunnalle keväällä 2014. Uuden kalastuslain on tarkoitus tulla voimaan vuoden 2015 alussa.

Lisätietoja maa- ja metsätalousministeriöstä:
valtiosihteeri Risto Artjoki, p. 0295 16 2254
kalastusneuvos Eija Kirjavainen, p. 0295 16 2404