Hyppää sisältöön
Media

Porotalouden ja luontaiselinkeinojen rahoitustukien haku alkaa

maa- ja metsätalousministeriö
Julkaisuajankohta 31.10.2008 10.57
Tiedote -

Porotalouden ja luontaiselinkeinojen rahoituslain mukaisten tukien haku alkaa 31.10.2008 maa- ja metsätalousministeriön asetuksen mukaan. Haku on ollut keskeytettynä vuoden alusta alkaen, koska porotalouden ja luontaiselinkeinojen rahoitustukiin sovellettavia säännöksiä muutettiin. Muutostarve johtui tukia koskevan Euroopan yhteisön lainsäädännön muuttumisesta.

Merkittävin muutos on se, että investointituen hakija saa ryhtyä toimenpiteeseen vasta myöntöpäätöksen saatuaan. Myös tuen kohteen hankinnasta tehty esisopimus katsotaan toimenpiteeseen ryhtymiseksi. Poikkeuksena ovat korvaavat toimenpiteet eli porojen hätäruokinta ja viljelysten suoja-aidan rakentaminen. Muutos aiempaan on myös se, että lainan nostamiseen tarvitaan aina työvoima- ja elinkeinokeskuksen antama nostolupa.

Tilanpidon aloittamisen tukea on haettava ennen kuin hakija täyttää 40 vuotta. Jos tilanpito on jo ehditty aloittamaan, tukea on haettava 10 kuukauden kuluttua tilanpidon aloittamisesta. Myös tällöin hakijan on hakuhetkellä oltava alle 40 vuotta vanha.

Maa- ja metsätalousministeriö on myös asettanut työryhmän selvittämään porotalouden ja luontaiselinkeinojen rahoituslain uudistamista. Tarkoituksena on, että uudistus tulisi voimaan kokonaisuudessaan säädösmuutosten jälkeen vuonna 2010.

Lisätietoja:
neuvotteleva virkamies Sirpa Karjalainen, maa- ja metsätalousministeriö, p. (09) 1605 2901,
040 524 6112