Ruokastrategian työpajoissa keskustellaan yhteisestä maatalouspolitiikasta

Kansallisen ruokastrategian työpajakierrokset ovat edenneet puoleen väliin. Ruokastrategian työpajoissa visioidaan vuoteen 2040 ja etsitään vastauksia, millainen on tulevaisuuden kestävä ja kannattava ruokajärjestelmä. Yhtenä työpajaosuutena on myös keskustelu EU:n yhteisestä maatalouspolitiikasta.
Kouvolassa järjestetyssä aluetyöpajassa ruokastrategiaa kokoontui pohtimaan noin sata ruokaketjun toimijaa Kymenlaaksosta, Päijät-Hämeestä, Etelä-Karjalasta ja Uusimaalta. Kouvolan lakritsitehtaalla järjestetyissä työpajoissa kartoitettiin eri näkökulmista tulevaisuuden ruokajärjestelmää. Alueellisessa työpajassa nousivat esiin aluetaloudelliset vaikutukset, yhteistyö ja lähiruuan merkitys, joita voitaisiin esimerkiksi julkisilla hankinnoilla edistää.
Yhtenä työpajaosuutena käsiteltiin myös EU:n yhteistä maatalouspolitiikkaa. Työpajassa yhteistä eurooppalaista maatalouspolitiikkaa lähestyttiin CAP-aloitteen näkökulmasta. Maa- ja metsätalousministeriö on mukana CAP-aloitekeskustelussa, jossa käydään dialogia siitä, millaista yhteistä maatalouspolitiikkaa tulevaisuudessa tarvitaan. Työpajaa luotsasi Baltic Sea Action Groupin toimitusjohtaja Ville Walberg. Työpajaosuudessa keskityttiin siihen, mitä uusia ratkaisuja maatalouteen tuleva EU:n yhteinen maatalouspolitiikka voisi tuoda.
Seuraavat työpajat järjestetään 26.3. Rovaniemellä ja 27.3. Oulussa, ja niihin voi vielä ilmoittautua mukaan.
Tutustu tarkemmin kansalliseen ruokastrategiaan!