Hyppää sisältöön
Valtioneuvosto ja ministeriöt Media

Selvitystyö Elintarviketurvallisuusviraston ja Maaseutuviraston yhdistämisestä aloitettu

Maa- ja metsätalousministeriö
19.4.2016 15.57
Tiedote

Keskushallinnon virastorakenteen uudistaminen sekä valtion aluehallinnon ja maakuntahallinnon yhteensovittaminen kuuluvat pääministeri Juha Sipilän hallituksen rakennepoliittisiin uudistuksiin, joilla hallitus vahvistaa julkisen talouden kestävyyttä. Maa- ja metsätalousministeriö on teettämässä selvitystä Elintarviketurvallisuusviraston ja Maaseutuviraston yhdistämisestä. Selvitys tukee hallinnonalan rakenteellista kehitystyötä, erityisesti aluehallinnon uudistukseen liittyen.

Selvityksessä tullaan kiinnittämään huomiota mahdollisen yhdistämisen hyötyihin ja riskeihin sekä siihen, mitä vaikutuksia yhdistämisellä olisi virastojen lakisääteisen toiminnan vaikuttavuuteen, tuottavuuteen ja tehokkuuteen. Lisäksi selvitetään, miten EU:n maksajavirastotehtävät tulee järjestää mahdollisessa yhdistämisessä. Selvityksessä otetaan huomioon hallitusohjelman kirjaus byrokratian vähentämisestä, kummankin viraston toiminnan luonne ja asiakasnäkökulma. Selvityksen on määrä valmistua elokuun 2016 loppuun mennessä.

Selvityksen tekevät maa- ja metsätalousministeriön entinen osastopäällikkö Heimo Hanhilahti, maa- ja metsätalousministeriön entinen apulaisosastopäällikkö Riitta Heinonen sekä läänineläinlääkäri Hanna Lounela Pohjois-Suomen aluehallintovirastosta ja yksikön päällikkö Kari Kivikko Hämeen ELY-keskuksesta.

Lisätietoja maa- ja metsätalousministeriöstä:
kansliapäällikkö Jaana Husu-Kallio, p. 0400 291 910

Eläimet ja kasvit Maaseutu Ruoka ja maatalous aluehallintouudistus alueuudistus-arkisto