Luonnon päivää juhlistetaan virtaveden äärellä Oulussa, Lieksassa ja Raaseporissa 25.8.
Hupisaarten urbaaneilla puroilla, Lieksan satamassa sekä Billnäsissä ja Åminneforsissa vietetään Suomen luonnon päivää lauantaina 25. elokuuta. Vesistöjen ja kalojen ystävillä on mahdollisuus tutustua kunnostettuihin kutusorakoihin ja rakenteilla oleviin kalateihin ja kuunnella asiantuntijoiden esityksiä vaelluskalakantojen elvyttämisestä.
Oulun keskustan tuntumassa Hupisaarten puistoalueella risteilee pieniä puroja, joihin pyritään kotiuttamaan taimenkanta. Tänä kesänä pidetyissä talkoissa puroihin on rakennettu muun muassa kutusorakoita, jotta luonnonvaraisesti lisääntyvät vaelluskalat saataisiin palautettua puroihin. Luonnon päivänä asiantuntijat kertovat Hupisaarten purojen kunnostuksesta ja puroihin siirretään Luonnonvarakeskuksen toimesta merkittyjä tutkimustaimenia. Oulun Energian kalatien tarkkailuhuone on avoinna koko tapahtuman ajan.
Lieksan kaupungin, Kemijoki Oy:n, kalastusalueiden, Metsähallituksen ja valtion yhteistyönä on Lieksanjoella käynnistetty järvilohen ja järvitaimenen palautukseen tähtäävä hanke. Luonnon päivänä asiantuntijat kertovat Lieksan satamassa, millä keinoin Pielisen ja Lieksanjoen järvilohi- ja järvitaimenkantaa elvytetään. Päivän aikana järjestetään Lieksanjokeen kuuluvan Naarajoen kunnostetuille koskialuille kaksi ilmaista bussiretkeä. Tapahtuma järjestetään Lieksan kalamarkkinoiden yhteydessä.
Mustionjoen Åminneforsin ja Billnäsin kalateiden rakennustyöt ovat käynnistyneet toukokuussa. Kalatiet mahdollistavat vaelluskalojen nousun voimalaitoksen patojen ohi kalojen luontaisille lisääntymisalueille. Luonnon päivänä yleisö pääsee tutustumaan kalatiehankkeeseen Raaseporissa Åminneforsin ja Billnäsin voimalan kupeessa.
Hupisaarten purojen, Lieksanjoen ja Mustionjoen kunnostus kuuluvat hallituksen vaelluskalojen kärkihankkeeseen.
– Rakennetuissa jokivesissämme on runsaasti mahdollisuuksia parantaa vesistöjen luontoarvoja sekä lisätä hyvinvointiin ja matkailuun liittyvien palveluiden ja elinkeinojen toimintaedellytyksiä. Laaja-alaisella yhteistyöllä näitä tavoitteita voidaan saavuttaa ja luonnon päivä on oiva tilaisuus tutustua työn tuloksiin, sanoo maa- ja metsätalousministeri Jari Leppä.
Vuosina 2016-2018 maa- ja metsätalousministeriö on sijoittanut lähes kahdeksan miljoonaa euroa pilottihankkeisiin, joilla parannetaan vaelluskalakantojen luontaisia lisääntymismahdollisuuksia vesivoimalaitosten sulkemissa joissa. Eri puolilla Suomea kunnostetaan lisääntymispaikkoja, rakennetaan kalateitä ja kalojen ylisiirtoratkaisuja sekä kehitetään ratkaisuja kalanpoikasten vaellukseen, mikä elvyttää vaelluskalojen ja uhanalaisten kalakantojen tilaa.
Virtavesitapahtumia koordinoivat maa- ja metsätalousministeriön kanssa Pohjois-Pohjanmaan ELY-keskus, Pohjois-Savon ELY-keskuksen Järvi-Suomen kalastuspalvelut, Luonnonvarakeskus, Oulun kaupunki, Oulun Energia, Lieksan kaupunkikeskusyhdistys ry, Ruunaan kalastusalue ja Pielisen kalastusalue, Raaseporin kaupunki, Länsi-Uudenmaan vesi ja ympäristö ry sekä muut yhteistyökumppanit.
Suomen luonnon päivä on luonnon oma juhlapäivä. Päivää juhlitaan aina elokuun viimeisenä lauantaina.
- Luonnon päivä Oulun Hupisaarilla
- Luonnon päivä Lieksassa
- Luonnon päivä Billnäsissä
- Luonnon päivä Åminneforsissa
- Vaeltavien ja uhanalaisten kalakantojen elvyttämisen kärkihanke: mmm.fi/vaelluskalat/karkihanke
- MMM:n tiedote 25.8: Luomutiloilla voi ihailla lampaita ja traktoreita Suomen luonnon päivänä 25.8.
Lisätietoja maa- ja metsätalousministeriöstä:
erityisasiantuntija Jouni Tammi, p. 029 516 2313
ministerin erityisavustaja Teppo Säkkinen, p. 050 516 2868
viestintäasiantuntija Virpi Komulainen, p. 029 516 2110
etunimi.sukunimi@mmm.fi