Lappilainen ruokajärjestelmä perustuu luonnonantimiin 

 Lapin maakunnan ruokajärjestelmä pitää sisällään

    - lappilaisen kalan – yleensä lohen sukuisen-, 
    - riistan – hirven, karhun ja kanalintujen makuisen-, 
    - puolivillin poron, 
    - erilaiset metsien ja soiden keruutuotteet kuten lakat ja karpalot, 
    - pitkän yöttömän yön kesän viljelykasvit, vihannekset ja juurekset, joissa on pohjoinen geeniperimä kuten puikulapotulla ja kaskinauriilla. 

Laadukasta ja ekologista lähiruokaa

Lapissa syödään laadukkaasti monellakin mittarilla mitattuna! Heräsin tähän ajatukseen keskustellessani Lapin AMK:n opiskelijoiden ja opettajakollegoiden kanssa ruuasta ja sen alkuperästä.

Kun minä söin opiskeluaikanani Chilessä tuotettua säilyketölkkitonnikalaa ja saksalaista pastamakaronia, jotka molemmat olivat halvimpia elintarvikkeita lähikaupassa, niin opiskelijani täällä Lapissa nauroivat minulle ja kertoivat nauttivansa paikallista lähiruokaa kuten poroa tai hirveä, siikaa tai lohta sekä oman puutarhan kasviksia. Useimmat opiskelijoista siis söivät laadukkaammin ja ympäristötietoisemmin lähiruokaa opiskelijabokseissaan kuin hienostoravintoloiden asiakkaat etelässä. Kaiken lisäksi opiskelijoiden ruuan alkuperä oli täysin selvä, koska he joko itse tai heidän lähisukulaisensa oli sen omin käsin kerännyt, pyydystänyt, metsästänyt, viljellyt tai kasvattanut.

Lapissa tuotettu poro- ja riistaliha, kalat, keruu- ja viljelytuotteet hyödynnetään pääasiassa Lapissa oman väestön ja kasvavan turistivirran ruokkimiseksi. Joku ilkeämielinen huomauttaisi, että myös suurpetojen…

Poronlihaa tuotetaan reilut 1,5 miljoonaa kiloa vuodessa Paliskuntain yhdistyksen tilastojen mukaan. Tuotantomäärä on ollut laskeva pienenevän poroelon myötä. Hirvenlihaa on saatu koko maassa reilut 5 miljoonaa kiloa viime vuosina ja senkin määrä on ollut laskussa heikentyneen hirvikannan takia. Tieto perustuu LUKEn, Luonnonvarakeskuksen, ylläpitämiin saalistilastoihin. Hirvieläinten liha kattaa vuositasolla noin 2 prosenttia kotimaisen lihan kulutuksesta. Tällöin poronlihan osuus on siis huomattavasti pienempi ja voidaan puhua paikallisesta gourmet –tuotteesta, jonka pitää myös näkyä lihan hinnassa.

Niin poron, hirven kuin muidenkin riistaeläinten liha on ekologinen valinta. Riistalihan tuottamiseen ei tarvita eläinsuojia, rehuviljaa, lisävettä, eikä muitakaan tuotantopanoksia – toisin kuin halvimmankin lihankorvike tofun tai nyhtökauran tuottamiseen. Lisäksi hiilijalanjälki jää huomattavasti teollisesti tuotettua lihaa pienemmäksi, vaikka huomioitaisiin kaikki metsästykseen kuluvat resurssit ja niiden mahdolliset päästöt.

Riistaeläimet ovat eläneet koko elämänsä vapaana luonnossa, ilman antibiootteja tai lisäaineita, mikä tekee lihasta luonnonmukaisen proteiininlähteen. Lisäksi riistaliha on usein paikallista lähiruokaa, jonka kuljetuspäästöt jäävät vähäisiksi verrattuna, vaikka minun opiskeluaikoinani syömään chileläiseen säilyketonnikalaan tai brasilialaiseen pihvilihaan, jota rahdataan edelleen toiselta puolelta maapalloa suomalaisiinkin ruokapöytiin.

Useiden riistalajien kannanhoidollinen metsästäminen on välttämätöntä sekä maa- ja metsätalouden että liikenteen vahinkojen vähentämiseksi, mutta myös luonnon monimuotoisuuden turvaamiseksi. Metsästys perustuu pitkäaikaisiin tutkimustuloksiin ja saalishavaintoihin, ja tätä tietoa hyödyntäen pyritään pitämään riistakannat Lapissakin kestävällä pohjalla kestävän kehityksen periaatteiden mukaisesti myös tulevien sukupolvien tarpeet huomioiden. Tilanne on toinen esimerkiksi ulkomaalaisissa kalasäilykkeissä, joissa hyödynnetään jo nyt liikakalastettuja kalakantoja ja jopa uhanalaisia lajeja kuten eräät valaat.

Lapissa omavaraisuus ja huoltovarmuus ovat kunniassa

Lapissa on pitkät välimatkat. Se on harvaan asuttu, palveluverkostoa on karsittu ja arktiset olosuhteet haastavat niin ihmisiä kuin eläimiä sopeutumaan. Oma apu on paras apu – tilanteessa, jossa ei ole muitakaan saatavilla. Niinpä Lapissa on vielä erätaitoisia, metsässä liikkumaan tottuneita ja sieltä ruokansa saavia, omavaraistalouden osaavia ihmisiä. Heille luonnonantimet ovat paikallinen ”supermarket”, jonka tuotteet ovat puhtaita, ravitsevia ja terveysvaikutteisia, mutta myös halpoja ja lähellä, kun osaa itse raaka-aineen hankkia ja jalostaa.

Lapin huoltovarmuus kriisitilanteessa nojaa vahvasti paikallisiin ammattikalastajiin ja heidän saaliisiin, poromiehiin ja heidän karjaansa, maanviljelijöihin ja heidän satoihinsa sekä lappilaisten luontaisiin taipumuksiin hankkia luonnosta ruuan jatketta eränä tai kalana ja keruutuotteina. Lisäksi hajautettu, paikallinen malli ruuantuotannossa on riskittömämpi vaihtoehto kuin keskittäminen suuriin yksiköihin liian pienelle alueelle. Kun huomioidaan taudit ja tuholaiset, sääolosuhteet muuttuvassa ilmastossa sekä mahdollisessa kriisitilanteessa suuren yksittäisen kohteen haavoittuvuus ja helpompi tuhottavuus, niin hajautettu ruuantuotannon malli on kestävämpi kokonaisuus. Ei siis kaikkia munia samaan koriin huoltovarmuuden varmistamiseksi, vaikka keskittäminen kustannustehokkaammalta näyttäisikin.

Maarit Timonen, Lapin AMK, Rovaniemi 
Lehtori ja asiantuntija luonnonvara-alalla 
Agrologi (AMK) ja Metsänhoitaja, MMM