Hyppää sisältöön
Media

Arktisen alueen ilmastokestävyys puhutti Rovaniemellä

maa- ja metsätalousministeriö
Julkaisuajankohta 19.9.2018 12.03
Uutinen

Maa- ja metsätalousministeriön Rovaniemellä 10.-11.9.2018 järjestämässä kansainvälisessä Arctic Resilience -foorumissa haettiin ratkaisuja arktisen alueen ilmastokestävyyden eli resilienssin vahvistamiseen. Metsähallituksen puisessa Pilke-rakennuksessa pidettyyn tilaisuuteen osallistui noin sata arktisten olojen asiantuntijaa eri Pohjoismaista, Yhdysvalloista, Kanadasta ja Venäjältä.

Foorumissa korostettiin yhteistyön ja monitieteisen tutkimuksen merkitystä sekä paikallisten yhteisöjen roolia ilmastokestävyyden edistämisessä. Alkuperäiskansojen tietämys ja paikallisten asukkaiden tarpeet tulee osallistujien mielestä ottaa huomioon kaikessa resilienssiä vahvistavassa toiminnassa.

Myös sopeutumistoimiin liittyvä lisäresurssien tarve nousi keskusteluissa vahvasti esiin. Mahdollisina rahoituslähteinä pidettiin muun muassa Pohjoismaiden ympäristörahoitusyhtiötä (NEFCO), EU:n Horisontti 2020 -rahoitusta ja LIFE-instrumenttia, joissa panostetaan ilmastonmuutoksen hillintätoimien rinnalla myös ilmastonmuutokseen sopeutumiseen.

Resilienssityötä tehdään arktisella alueella jo nyt paljon, mutta tiiviimpää yhteistyötä ja hyvien kokemusten jakamista tarvitaan jatkossa yhä enemmän. Foorumi toimi hyvin tässä tarkoituksessa ja kansainvälistä yhteistyötä tullaan tulevaisuudessa vahvistamaan edelleen.

Foorumi mahdollisti tiedon ja hyvien käytäntöjen jakamisen

Foorumin ensimmäisenä päivänä kuultujen käytännön esimerkkien aiheina olivat muun muassa räätälöityjen tietopakettien kehittäminen kunnille ilmastotyön tueksi, digitaalisen tarinankerronnan hyödyntäminen alkuperäiskansojen mielenterveystyössä sekä mobiilisovelluksen avulla kerättävä ympäristötieto, joka perustuu paikallisten asukkaiden havaintoihin.

Foorumin toisen päivän esityksissä aiheina olivat muun muassa arktisen neuvoston kuuden eri työryhmän resilienssihankkeet sekä koulutustilaisuudet, joissa varaudutaan uusiin sää- ja ilmastoriskeihin. Esimerkiksi asukkaiden turvallisuuskoulutus on Lapissa tarpeen pitkien välimatkojen takia, ja myös Punainen Risti on varautunut arktisen alueen kasvaneisiin riskeihin. Esityksissä olivat esillä myös käytännön toimet, kuten kosteikkojen ennallistaminen ja poroelinkeinon sopeutuminen ilmastonmuutokseen.

Foorumin yhteydessä järjestettiin myös nuorille suunnattu työpaja, jossa paikalliset lukiolaiset pelasivat uutta, arktisiin resilienssikysymyksiin keskittyvää Tivoli Utopia -keskustelupeliä. Resilienssi-peliä voi jatkossakin pelata Pilkkeessä ja se tullaan kääntämään myös englanniksi.

Arktisilla alueilla kaivataan nopeasti uusia ilmastokestäviä ratkaisuja (MMM:n ja UM:n yhteistiedote, 11.9.2018)
Lukiolaiset kurkistivat tulevaisuuteen tiedekeskus Pilkkeessä (www.metsa.fi, 12.9.2018)
Suomen arktinen biotalous lähtee kasvuun yrittäjyydellä ja yhteistyöllä (Policy Brief, Luke, 27.8.2018)
Red Cross Arctic Disaster Management Study (Suomen Punainen Risti, 3.9.2018)
Sää- ja ilmastoriskeihin voidaan varautua (SIETO-hanke, www.tietokayttoon.fi, 10.9.2018)

Lisätietoja maa- ja metsätalousministeriössä:
Saara Lilja-Rothsten, neuvotteleva virkamies, p. 029 516 2060, etunimi.sukunimi@mmm.fi
Heidi Alatalo, suunnittelija, p. 029 516 2046, etunimi.sukunimi@mmm.fi

 
Pipaluk Lykke kertoi tilaisuudessa Arctic Nomads-hankkeesta, jolla pyritään vahvistamaan Grönlannin inuiittien perinteistä koiravaljakkokulttuuria. Hanke tarjoaa inuiiteille elinkeinomahdollisuuksia ja parantaa heidän fyysistä ja henkistä terveyttään. Koiravaljakkokulttuuri on vahvaa myös Alaskassa ja Kanadassa. Kuva: Otto Ponto  
EU ja kansainväliset asiat Ilmastonmuutos Luonto ja ilmasto Varautuminen alkuperäiskansat