Hyppää sisältöön
Media

Elintarvikelain muutokset voimaan ensi vuonna

maa- ja metsätalousministeriö
Julkaisuajankohta 30.12.2008 11.47
Tiedote -

Valtioneuvosto hyväksyi tänään eduskunnan vastauksen esitykseen elintarvikelakiin tehtävistä muutoksista. Valtioneuvoston istunnon jälkeen tasavallan presidentti vahvisti nämä muutokset. Ruokamyrkytysten torjuntaa aiotaan tehostaa lisäämällä laboratorioiden ja viranomaisten yhteistyötä. Samalla esimerkiksi elintarvikkeiden nettikaupan lupamenettelyä tarkennetaan. Muutokset tulevat voimaan 1.2.2009 lukuun ottamatta lihantarkastuspäätöstä koskevia säännöksiä, jotka tulevat voimaan 1.5.2009.

Muutokset johtuvat EY-lainsäädännön muutoksista sekä elintarvikevalvojien ja yrittäjien elintarvikelain soveltamisesta saamista kokemuksista. Nykyinen elintarvikelaki on ollut voimassa maaliskuusta 2006 lähtien.

Liikkuvista elintarvikehuoneistoista, kuten myyntivaunuista, pitää jatkossa tehdä ilmoitus niiden paikkakuntien valvontaviranomaisille, joissa vaunua käytetään. Virtuaalihuoneistojen eli esimerkiksi nettikauppaa harjoittavien elintarviketoimijoiden luvanvaraisuutta aiotaan täsmentää. Elintarvikkeiden täydentäminen puolestaan ei jatkossa enää vaadi lupaa.

Hygieniapassin säännöksiä täydennetään. Elintarviketurvallisuusvirastolle (Evira) annetaan oikeus perua virheellisin perustein myönnetty hygieniapassi. Eviran tulee osaamistestaajia hyväksyessään ottaa huomioon, että testaajia on saatavilla tasapuolisesti maan eri osissa.

Ruokamyrkytysten torjuntaa tullaan tehostamaan. Kansallisten vertailulaboratorioiden tulisi antaa tietoja Eviralle ja Kansanterveyslaitokselle eräistä taudinaiheuttajista. Tavoitteena on erityisesti parantaa maantieteellisesti laajalla alueella esiintyvien epidemioiden havaitsemista ja torjuntaa.

Lihantarkastuksen säännöksiä tarkennetaan. Tarkastuspäätöksen tulee täyttää hallintopäätöksen muotovaatimukset. Päätös voidaan jatkossa antaa sähköisesti, mikä vähentää päätösten käsittelyyn kuluvaa aikaa.

Lisätietoja maa- ja metsätalousministeriöstä:
Elintarviketurvallisuusjohtaja Veli-Mikko Niemi (09) 160 52211, 050 3671039
Eläinlääkintöylitarkastaja Joanna Kurki (09) 160 52435, 0400 396 343