Hyppää sisältöön
Media

Maa- ja metsätalousministeriö esittää rajoituksia taantuvien vesilintujen metsästykseen

maa- ja metsätalousministeriö
Julkaisuajankohta 25.6.2018 15.09
Tiedote

Maa- ja metsätalousministeriö on lähettänyt lausuntokierrokselle asetusluonnokset punasotkan ja tukkakoskelon metsästyksen määräaikaisista kielloista sekä rajoituksista allin metsästykseen. Määräaika lausunnoille on 3.8.2018.

Punasotkan ja tukkakoskelon metsästys esitetään kiellettäväksi kolmen vuoden määräajaksi. Punasotkakanta on taantunut jyrkästi viime vuosikymmeninä, ja tukkakoskelon suojeluluokitusta on tiukennettu jo aiemmin Afrikkaan ja Euraasiaan muuttavien vesilintujen suojelusopimuksessa.

Allin osalta ministeriö esittää asetusta, jolla metsästys kiellettäisiin sisämaassa kokonaan kolmen vuoden määräajaksi. Merialueella allin metsästystä esitetään rajoitettavaksi metsästäjäkohtaisella kiintiöllä niin, että metsästäjä voisi metsästää jatkossa enintään viisi allia vuorokaudessa.

Uutta metsästäjäkohtaista kiintiötä esitetään nyt ensimmäistä kertaa

Allin metsästykseen esitettävää metsästäjäkohtaista saaliskiintiötä käytettäisiin nyt metsästyksen rajoittamiseen ensimmäistä kertaa. Metsästyslakia muutettiin viime vuonna niin, että maa- ja metsätalousministeriön asetuksella on mahdollista rajoittaa metsästystä uusilla täsmällisemmillä keinoilla sen sijaan, että metsästys jouduttaisiin kieltämään kokonaan.

Allia koskevan esityksen tavoitteena on vähentää merkittävästi allisaalista, mutta säilyttää kuitenkin saaristossa rajoitettu mahdollisuus allin metsästykseen ja samalla myös muuhun merilinnustoa hyödyttävään riistanhoitoon. Alli on myöhäissyksyllä käytännössä ainoa saaristossa metsästettävä riistavesilintu ja linnustajat tekevät metsästyksen yhteydessä perinteisesti myös muuta linnustoa tukevaa toimintaa kuten pyydystävät minkkejä ja supikoiria ja rakentavat linnuille pönttöjä. Linnustus ja lintukantojen hoito muodostavat saaristossa toiminnallisen kokonaisuuden, jossa yksittäisen lajin poistaminen metsästettävien lajien joukosta voisi vaarantaa koko perinteen ja saaristolinnuston tulevaisuuden.

Maa- ja metsätalousministeriön tavoitteena on myös lisätä kansainvälistä yhteistyötä allin kansainvälisen hoitosuunnitelman toimenpiteiden toteuttamiseksi. Allin metsästystä rajoitettaisiin, jotta kanta ei vähenisi merkittävästi ennen kuin metsästyksen kestävyys voidaan varmistaa kansainvälisen sopimuksen puitteissa.

Alli on edelleen Itämeren runsaslukuisimpia merisorsia, vaikka sen kanta onkin taantunut viime vuosikymmeninä merkittävästi. Kannan suuruudeksi arvioidaan nykyisin noin 1,6 miljoonaa lintua. Metsästys kohdistuu Pohjois-Venäjällä pesivään, Suomen kautta Itämeren eteläosiin talvehtimaan muuttavaan kantaan.

Lausuntopyyntö löytyy osoitteesta mmm.fi/lausunnolla.

Lisätietoja maa- ja metsätalousministeriöstä:
erityisasiantuntija Janne Pitkänen, puh. 029 516 2338, etunimi.sukunimi@mmm.fi
neuvotteleva virkamies Sami Niemi, puh. 029 516 2391, etunimi.sukunimi@mmm.fi