Maa- ja metsätalousministeriölle uusi ilme
Maa- ja metsätalousministeriö uusii visuaalisen ilmeensä ja tunnuksensa. Leijonatunnus on nyt osa maa- ja metsätalousministeriön ilmettä. Ministeriön päävärit ovat jatkossa sininen ja vihreä.
Uuden tunnuksen ja koko visuaalisen ilmeen idea lähtee topografiasta ja maanpinnan muodoista. Siihen voidaan liittää myös ajatus erilaisista pinnoista ja kerroksellisuudesta. Ilme ja sen sovellukset heijastelevat myös ministeriön monialaista toimenkuvaa.
Yhtenä tunnuksen suunnittelua ohjanneena lähtökohtana oli kaikkia ministeriöitä yhdistävän leijonatunnuksen mukaan ottaminen.
Tunnus ja ilme suunniteltiin mahdollisimman monikäyttöiseksi ja myös digitaalisessa ympäristössä toimivaksi. Tunnus on myös animoitu, mikä osaltaan korostaa sen elävyyttä. Ilmeuudistuksen yhteydessä myös ministeriön kuvamaailma uusittiin.
– Ilmeuudistuksessa tavoiteltiin selvää muutosta ja irtiottoa aikaisempaan. Tahdoimme uudistaa maa- ja metsätalousministeriön mielikuvaa paremmin toimintamme moninaisuutta vastaavaksi. Muita keskeisiä tavoitteita uudistukselle olivat tunnistettavuus ja helppokäyttöisyys, sanoo ministeriön viestintäjohtaja Janne Impiö.
Ilmeuudistus toteutettiin yhteistyössä Viestintätoimisto Drumin kanssa. Uusi ilme päivitetään loppuvuoden aikana ministeriön verkkosivujen lisäksi kaikkiin materiaaleihin.
Ministeriön kaksikielinen yhteisötunnus
Ministeriön kolmekielinen yhteisötunnus
Ministeriön symboli
Lisätiedot:
Viestintäjohtaja Janne Impiö, p. 029 516 2064, janne.impio@mmm.fi