Maanhankinnan investointituen haku aiotaan keskeyttää
Maa- ja metsätalousministeriö ryhtyy toimenpiteisiin käynnissä olevan maanhankinnan investointituen haun keskeyttämiseksi. Tukea ei voida myöntää lokakuussa käynnistyneessä haussa jätettyihin hakemuksiin. Syynä rajoitukseen on Euroopan komissiosta saatu valtiontukisääntöjen tulkinta.
Lokakuussa avattu maanhankinnan investointituen haku on osoittautunut ongelmalliseksi EU:n valtiontukisääntöjen tulkinnan vuoksi. Investointitukena on voinut hakea korkotukilainan korkotukea muun muassa maatilan tai sen osan hankintaan sekä maatilojen lisämaan hankintaan. Korkotukea olisi tukiehtojen mukaan myönnetty enintään viisi prosenttia tukikelpoisista hankintakustannuksista.
Komissio on kirjallisesti ilmoittanut, ettei tukea voida uusien valtiontukisääntöjen mukaan myöntää maatilojen lisämaan hankintaan ja että muun kuin rakentamiseen tarkoitetun maan hankintaa voidaan tukea ainoastaan laajemman investointihankkeen yhteydessä. Lisäksi valtiontukisäännöt vaikuttavat maanhankintaa sisältävän investoinnin tukikelpoisten kustannusten eli niiden kustannusten määrään, joista myönnettävä korkotuki lasketaan. Peltomaan osuus ei saa milloinkaan ylittää 10 prosenttia investointihankkeen tukikelpoisista kokonaiskustannuksista. Käynnissä olevassa tukihaussa edellä mainitut ehdot eivät täyty.
Ministeriön on pakko ryhtyä mahdollisimman nopeasti toimenpiteisiin maanhankinnan tukihaun keskeyttämiseksi ja sen varmistamiseksi, ettei tuen myöntämistä aloiteta. Ennen kuin tätä koskevat säädösmuutokset saadaan voimaan, hakijoiden tai hakemuksen jättämistä harkitsevien toivotaan ottavan huomioon, ettei lokakuussa avatun haun perusteella voida myöntää tukea maanhankintaan. Jos tukea myönnettäisiin, viranomaisilla olisi kuitenkin velvollisuus keskeyttää tuen maksaminen ja ryhtyä maksetun tuen takaisinperintään.
Ongelma ei koske nuoren viljelijän aloitustukea, jota voidaan myöntää maatilan tai sen osan hankintaan.
Lisätietoja maa- ja metsätalousministeriöstä:
maatalousneuvos Esko Juvonen, p. (09) 1605 3345, 040 733 6218
lainsäädäntöneuvos Susanna Paakkola, p. (09) 1605 2331, 040 733 6228