Hyppää sisältöön
Media

Maidon pohjoisen tuen taso viime vuodelle vahvistettiin

maa- ja metsätalousministeriö
Julkaisuajankohta 28.5.2014 10.40
Tiedote -

Hallitus päätti tänään vuoden 2013 maidon tuotantotuen lopullisesta määrästä pohjoisen tuen alueella. Tukea muutettiin aiemmasta tasosta 0,2-0,5 senttiä litralta tukialueesta riippuen. Muutoksen jälkeen tuki on 8,0–31,1 senttiä litralta alueesta riippuen. Muutos on osa maidon tuen kaksivaiheista maksukäytäntöä, jossa tuki maksetaan aluksi alemmalla tasolla ja tukitaso tarkennetaan tukivuoden päätyttyä. Tukirajoitteiden ja tuotantomäärien kehityksen mahdollistama lopullinen tukitaso vahvistettiin AB-alueella jo aiemmin tänä vuonna.

Samalla säädettiin siitä, mikä osa tilakohtaisen viitemäärän vuonna 2013 ylittäneestä tuotannosta on tukikelpoista. Vuoden 2013 tammi-maaliskuulta tukea maksetaan 70 prosentille ja huhti-joulukuulta 50 prosentille tilakohtaisen kiintiön ylittävästä tuotannosta. AB-alueella tilakohtainen kiintiö ei rajoita maidon tuotantotuen maksua.

Maidon pohjoiseen tuotantotukeen on varattu 161,2 miljoonaa euroa vuodelle 2013. Maitotiloja on koko maassa noin yhdeksän tuhatta, joista C1-C4-alueella on noin seitsemän tuhatta tilaa.

Lisätietoja maa- ja metsätalousministeriöstä:
vanhempi hallitussihteeri Juha Vanhatalo, puh. 0295 16 2347
maatalousekonomisti Pekka Pihamaa, puh 0295 16 2289
etunimi.sukunimi@mmm.fi

Jari Koskinen