Metsähallituksen Korsnäsin merituulivoimapuiston hankekumppanille hyväksyntä
Korsnäsin merituulivoimapuistohanke on edennyt askelen kohti toteutusta. Maa- ja metsätalousministeriö on hyväksynyt Metsähallituksen valitseman kumppanin, Vattenfallin, valtioneuvoston 8.7.2022 myöntämän merituulivoimahankeluvan ehtojen mukaisesti.
”Korsnäsin hanke on hieno päänavaus isojen avomerituulipuistojen rakentamisessa Suomeen. Hankkeen toteuttajaksi on valittu iso ja osaava kumppani, mistä olemme luonnollisesti tyytyväisiä. Metsähallitus on toiminut uranuurtajana Suomen vesialueille tulevien merituulivoimahankkeiden osalta ja tehnyt hyvää yhteistyötä maa- ja metsätalousministeriön ja muiden viranomaisten kanssa. Samalla Metsähallitus on hankkinut vankkaa osaamista isojen kansainvälisten merituulivoimahankkeiden alullepanijana ja kehittäjänä”, maa- ja metsätalousministeri Antti Kurvinen sanoo.
Korsnäsin merituulivoimapuisto rakennetaan Pohjanlahdelle, hieman Vaasan eteläpuolelle Korsnäsin kunnan alueelle ja se tulee olemaan ensimmäinen Suomen aluevesille rakennettava avomerituulivoimapuisto. Tuulipuiston kapasiteetti tulee olemaan enimmillään 1,3 gigawattia ja vuosituotanto noin viisi terawattituntia. Yksi terawattitunti vastaa vuotuista kotitalouksien sähkönkulutusta Helsingin kokoisessa kaupungissa. Kokonaisuudessaan puisto saadaan tuotantoon 2030-luvulla.
Maa- ja merituulivoiman kehittäminen on Suomessa tärkeä osa ilmasto-ja energiatavoitteiden toteuttamista ja se lisää omavaraisuutta energiantuotannossa. Tällä hetkellä tuulivoiman osuus Suomen sähköntuotannosta on noin 10 prosenttia. Kymmenen vuoden päästä tämän osuuden on arvioitu olevan jo noin neljännes kotimaisesta sähköntuotannosta.
”Tarvitsemme Suomeen lisää merituulivoimaa uusiutuvan energiantuotannon tavoitteiden saavuttamiseksi. Korsnäs-projekti tuo runsaasti työtä paikallisille ja alueellisille toimijoille sekä tuloja kunnalle myös kiinteistöverojen muodossa. Lisää avomerituulihankkeita on tulossa kehitykseen talouspoliittisen ministerivaliokunnan joulukuussa 2021 puoltaman huutokauppamallin mukaisesti aivan lähimpinä vuosina, toteaa ministeri Kurvinen.
Lisätietoja maa- ja metsätalousministeriöstä:
Ministerin erityisavustaja Lasse Kontiola, p. 0295 162 144, lasse.kontiola(at)gov.fi
Metsäneuvos Erno Järvinen, p. 0295 162 150, erno.jarvinen(at)gov.fi (yleinen metsäpolitikka)
Neuvotteleva virkamies Leena Arpiainen, p. 0295 162 238, leena.arpiainen(at)gov.fi (tulosohjaus)