Hyppää sisältöön
Media

Nautapalkkioiden maksatukseen on löytymässä ratkaisu

maa- ja metsätalousministeriö
Julkaisuajankohta 7.10.2022 8.23
Tiedote

EU:n kokonaan rahoittamat lypsylehmäpalkkio ja nautapalkkio muuttuivat tälle vuodelle merkittävästi. Suomi joutui muuttamaan yhdeksi vuodeksi tukijärjestelmää EU:ssa tehtyjen säädöstulkintojen takia. Uusi tukijärjestelmä on muuttanut tukiehtoja monimutkaisemmiksi ja se on uhannut totuttuja maksuaikatauluja merkittävästi.

"Ministeriön ja Ruokaviraston tiiviillä yhteistyöllä on löydetty keinoja, joilla osa nautapalkkiosta ja lypsylehmäpalkkiosta voitaneen maksaa jo tämän vuoden puolella. Osuus on aikaisempia vuosia jonkin verran pienempi, mikä johtuu pääosin laskentajakson muutoksesta”, toteaa maa- ja metsätalousministeri Antti Kurvinen.
 
Maa- ja metsätalousministeriö lähettää lausuntokierrokselle asetusmuutoksen, joka mahdollistaa tuen maksamisen osittain jo vuoden 2022 puolella, kuitenkin EU-rahoituksen sääntöjä noudattaen.

"Kustannusten nousu koettelee maataloutta nyt erittäin raskaasti. Maataloustuotannon häiriötön jatkuminen on yhteiskunnan kannalta välttämätöntä. Maksujen siirtyminen kokonaan seuraavalle vuodelle olisi rikkonut viljelijöiden oikeutettuja odotuksia totutusta maksurytmistä, koska tieto muutoksesta tuli verrattain myöhään”, Kurvinen toteaa.
 
Lypsylehmäpalkkiosta ja nautapalkkiosta maksettaisiin lausuntokierrokselle lähetettävän asetusluonnoksen mukaan noin 40 % 80 miljoonan euron kokonaissummasta. Aiemmin maksuosuus on ollut hiukan yli 70 %.
 
Suomessa kotieläintaloutta tuetaan pääosin kansallisin varoin, joihin ei ole muutoksia tullut. Etelä-Suomen lypsylehmien, nautojen sekä lammas- ja vuohipalkkiot maksetaan EU-varoista, koska jo liittymissopimuksessa sovitusti Etelä- ja Pohjois-Suomi katsotaan erilaisiksi maatalousalueiksi. Tästä syystä tukijärjestelmät eroavat Suomen sisällä merkittävästi.
 
Eläinpalkkioiden tarkat tukitasot täsmentyvät loppuvuoden aikana, kun tukilaskenta tuottaa täsmällisempää tietoa eläinmääristä. 

Lisätietoja:

Ministerin erityisavustaja Pertti Hakanen p. 0295162322


 

Antti Kurvinen Ruoka ja maatalous