Hyppää sisältöön
Media

Poroeläintukeen korotus

maa- ja metsätalousministeriö
Julkaisuajankohta 10.4.2008 11.06
Tiedote -

Valtioneuvosto antoi tänään asetuksen poronhoitovuodelta 2008/2009 maksettavasta eläinkohtaisesta tuesta. Tukea maksetaan pohjoisilla tukialueilla C3 ja C4. Tuen suuruus on 26 euroa eloporoa kohden. Poronhoitovuonna 2007/2008 tuki oli 24,50 euroa.

Tuen saamisen edellytyksenä on, että ruokakuntaan kuuluvat henkilöt omistavat tuen maksamista edeltävän poronhoitovuoden päättyessä vähintään 80 eloporoa ja pitävät muistiinpanoja harjoittamansa porotalouden tuloista ja menoista. Edellytyksenä on myös, että henkilöt, joiden omistamien porojen osalta tukea haetaan, eivät ole täyttäneet 65 vuotta ennen sen kalenterivuoden alkamista, jolta tukea haetaan.

Tukeen oikeutettavien eläinten omistusoikeus ja määrä perustuvat poronhoitovuodelta 2007/2008 laadittuun poroluetteloon. Tuki kohdistetaan niille poronomistajille, joiden toimeentulolle poronhoidolla on olennainen merkitys. Valtioneuvosto on Suomen Euroopan unionin jäsenyysaikana vahvistanut porotuen tukiperusteet vuosittain yhdeksi vuodeksi kerrallaan. Tuen määrä eloporoa kohti on vaihdellut vuosittain.

Lisätietoja maa- ja metsätalousministeriöstä:
Hallitussihteeri Katri Valjakka 09- 160 54245