Hyppää sisältöön
Valtioneuvosto ja ministeriöt Media

Sikojen ulkonapidon rajoitus alkaa 1.6.2018 – sähköaidan rakennevaatimuksiin muutos turvallisuussyistä

Maa- ja metsätalousministeriö
7.2.2018 11.47
Tiedote

Kesäkuun alusta 2018 alkaen ulkoilevat siat on suojattava tukevalla aidalla Euroopassa leviävältä afrikkalaiselta sikarutolta. Suojausvaatimuksista on säädetty maa- ja metsätalousministeriön asetuksessa, jonka tarkoituksena on ehkäistä afrikkalaisen sikaruton leviäminen luonnonvaraisten villisikojen ja kotieläinten välillä. Suojauksessa käytettyyn sähköaitaan tulee säännöksistä poiketen kytkeä vain yksi sähköpaimen. Suomessa afrikkalaista sikaruttoa ei ole koskaan tavattu.

Asetuksessa kuvattu tarhassa jo olevan aidan oheen rakennettava sähköaita ei ole sähköpaimenia koskevassa eurooppalaisessa turvallisuusstandardissa esitettyjen turvallisuusvaatimusten mukainen. Asetuksen mukaisesti rakennettu, kahta sähköpaimenta käyttävä sähköaita voi aiheuttaa vaaratilanteen, jos samanaikaisesti kosketaan sekä aitauksen sisä- että ulkopuolella oleviin sähkölankoihin.  

Sähköaidalla vahvistetun aidan sisä- ja ulkopuolinen sähköaita tulee asetuksen säännöksistä poiketen kytkeä vain yhteen sähköpaimeneen. Muutos tulee tehdä viipymättä myös jo rakennettuihin sähköaitauksiin turvallisuusriskin poistamiseksi. 

Edellä mainittu maa- ja metsätalousministeriön asetus ja sen mukaiset aitaamisvaatimukset eivät ole vielä voimassa, vaan ne tulevat voimaan 1.6.2018 ja Ahvenanmaan maakunnan osalta 1.1.2019. Asetuksen säännökset eivät siten tällä hetkellä estä niistä poikkeavaa sähköpaimenen kytkentää. 

Asetusta tullaan sähköaidan vaatimusten osalta muuttamaan nopealla aikataululla. Samoin tullaan muuttamaan valtioneuvoston asetusta afrikkalaisen sikaruton leviämisen ehkäisemiseksi sikojen ulkotarhojen aitaamiseen myönnettävästä avustuksesta siltä osin kuin se sisältää vastaavat tekniset säännökset rakennettavasta aidasta.


Lisätietoja valtiontukeen liittyvistä asioista:
Esko Juvonen, maatalousneuvos, maa- ja metsätalousministeriö, p. 0295 162 271, [email protected]
Aulis Kuusela, erityisasiantuntija, Maaseutuvirasto, p. 0295 31 2412, [email protected]

Lisätietoja sikojen suojaamisesta afrikkalaiselta sikarutolta:
Katri Levonen, neuvotteleva virkamies, maa- ja metsätalousministeriö, p. 0295 162 385, [email protected]
Miia Kauremaa, ylitarkastaja, Evira, p. 0400 318 510, [email protected]

Eläimet ja kasvit Hallinto