Hyppää sisältöön
Media

Silakan ja kilohailin troolaus alkaa Suomenlahdella ja Itämeren pääaltaalla

maa- ja metsätalousministeriö
Julkaisuajankohta 30.12.2014 13.36
Tiedote -

Hallitus on tänään antanut asetuksen silakan ja kilohailin kansallisista kalastuskiintiöistä Suomenlahdella ja Itämeren pääaltaalla vuonna 2015. Asetus perustuu EU:n Suomelle vahvistamiin kalastuskiintiöihin, joista Pohjanlahden silakkakiintiö on 129 923 tonnia, silakkakiintiö Suomenlahdelle ja Itämeren pääaltaalle 35 845 tonnia sekä kilohailikiintiö 11 029 tonnia.

Kansalliset kiintiöt on jaettu mahdollisimman tasapuolisesti enintään 24 metrin pituisten ja sitä suurempien troolikalastusalusten kesken. Suurempien kalastusalusten silakkakiintiö on 6100 tonnia ja kilohailikiintiö 4500 tonnia. Pienempien kalastusalusten silakkakiintiö taas on 5300 tonnia ja kilohailikiintiö 4000 tonnia. Aiemmista vuosista poiketen näitä kiintiöitä voi kalastaa lähes koko Itämeren pääaltaan alueella. On todennäköistä, että kiintiöt täyttyvät alkuvuoden aikana, jonka jälkeen avomerellä harjoitettavaa troolikalastusta voidaan jatkaa Pohjanlahdella.

Tavoitteena on varmistaa kiintiöiden riittävyys ja täysimääräinen hyödyntäminen sekä pienimuotoisen kalastuksen tarpeet. Asetuksella ei rajoiteta silakan pienimuotoista trooli-, rysä- ja verkkokalastusta rannikon läheisyydessä ja saaristossa. Asetuksen on määrä olla voimassa koko vuoden 2015 ajan.

Suomen silakkakiintiö Suomenlahdelle ja Itämeren pääaltaalle sekä kilohailikiintiö täyttyvät suurella todennäköisyydellä kesken kalastusvuotta, jos niiden troolikalastusta ei rajoiteta. Sen sijaan silakkakiintiö Pohjanlahden alueelle riittää todennäköisesti aiemmista vuosista poiketen ilman rajoituksia koko vuoden kalastukseen.

Lisätietoja maa- ja metsätalousministeriöstä:
neuvotteleva virkamies Orian Bondestam, p. 040 039 2011
etunimi.sukunimi@mmm.fi

Petteri Orpo