Hyppää sisältöön
Media

Tiina Rytilä maa- ja metsätalousministeriön valtiosihteeriksi

maa- ja metsätalousministeriö
Julkaisuajankohta 27.11.2014 13.38
Tiedote -

Hallitus on tänään nimittänyt maatalous- ja metsätieteiden maisteri Tiina Rytilän maa- ja metsätalousministeriön valtiosihteerin virkaan maa- ja metsätalousministeri Petteri Orpon toimikauden ajaksi. Rytilä aloittaa tehtävässään 1.12.2014.

Tiina Rytilä on toiminut maa- ja metsätaloisministerin erityisavustajana vuodesta 2011 lähtien. Ministeriöön hän siirtyi Päättäjien Metsäakatemian johtajan tehtävistä. Aiemmin hän on työskennellyt Brysselissä mm. Euroopan johtavien nestepakkausvalmistajien allianssin (The Alliance for Beverage Cartons and the Environment, ACE) ympäristöasioiden asiantuntijana, Pohjoismaisten perhemetsänomistajajärjestöjen koordinaattorina sekä Kokoomuksen europarlamentaarikkojen delegaation poliittisena neuvonantajanana.

Valtiosihteeri toimii ministerin apuna poliittiseen ohjaukseen ja asioiden valmisteluun liittyvissä tehtävissä. Hän avustaa ja edustaa ministeriä poliittisten linjausten muodostamisessa, ministeriöiden välisessä koordinoinnissa ja kantojen yhteensovittamisessa, hallitusohjelman toimeenpanossa ministerin toimialalla sekä EU-asioiden ja kansainvälisten tehtävien hoitamisessa.

Lisätietoja maa- ja metsätalousministeriöstä:
kansliapäällikkö Jaana Husu-Kallio, puh. 0295 16 2184,
hallintojohtaja Eeva Pystynen, puh. 0295 16 2179

Petteri Orpo