Ilmasta typpeä? Eli kuinka keskustella tutkimuksesta ruohonjuuritasolla

Kun puhun ruokajärjestelmän kehittämisestä ja suomalaisen ruoantuotannon tulevaisuudesta eri kentillä toimivien ihmisten kanssa, monesta asiasta tuntuu vallitsevan yksimielisyys. Ensinnäkin siitä, että aihetta koskeva julkinen keskustelu on usein erimielistä ja jännitteistä. Ja toiseksi siitä, että tarvitaan eri näkökulmia yhteen tuovaa vuoropuhelua, jossa myös tutkitulla tiedolla on vahva rooli.

Tietopohjaista keskustelua kaipaavat niin tuottajat itse, poliittisia linjauksia vetävät päättäjät kuin kaupassa valintojaan tekevät kuluttajat. Tietoa tuottavat tutkijat puolestaan kokevat, että heidän äänensä ei julkisuudessa kuulu tai sitä kyseenalaistetaan, joskus vihamielisestikin (esim. TJNK:n kartoitus). 

Kuinka siis rakentaa moniäänistä keskustelua, jossa tieto näyttäytyisi mahdollisimman monia kiinnostavana ja käytännöllisenä – yhdistävänä, ei erottavana? Kuinka tuoda yhteen realiteetit ja visiot? Tätä pohti jo aiemmin Reima Luomala blogikirjoituksessaan. On edettävä pala kerrallaan, ja ruohonjuuritasolta on hyvä aloittaa.

Kuuntelemalla lisää yhteiskunnallista vaikuttavuutta

Maaningalla on tutkittu nurmiviljelyä ja nautakarjataloutta jo vuosikymmenten ajan. Luonnonvarakeskuksen tutkimusinfrastruktuuri mahdollistaa monipuolisen huippuluokan tutkimuksen eri mittakaavoissa ja niin pellolla kuin navetassakin.

Tiedosta saadaan kuitenkin parhaat tehot irti vasta kun se koetaan käytännön realiteetit ja paikalliset olosuhteet tunnistavaksi. Siksi Maaningalla panostetaan tutkimisen lisäksi myös viestinnän kehittämiseen ja vahvaan vuorovaikutukseen sidosryhmien, eli viljelijöiden, maatalouden asiantuntijoiden, yritysten ja alan opetusta tarjoavien oppilaitosten kanssa. Nurmitutkimuksen ja maatalouden vuorovaikutuksen tehostamiseksi ollaan myös lanseeraamassa Nurmi Living Lab -konseptia, joka kytkeytyy kansainväliseen Living Labien verkostoon. 

Paikallisten yhteisöjen kokemuksia kuuntelemalla tunnistetaan niitä kysymyksiä, joihin tietoa kipeimmin kaivataan.

Esimerkki: työpajoja nurmitutkimuksesta

Järjestimme huhtikuun toisella viikolla Maaningalla kaksi työpajaa Viisas typpikierto -hankekokonaisuuteen liittyen. Ensimmäiseen kutsuttiin viljelijöitä ja toiseen tärkeitä sidosryhmiä, kuten maatalousneuvojia ja alan yritysten ja oppilaitosten edustajia.

Työpajoissa käsiteltiin tutkimustietoa typpikierron tehostamisen mahdollisuuksista ja keinoista nautakarjatiloilla. Tavoitteista olikin helppoa olla yhtä mieltä: typpitehokkuuden parantamiseen motivoivat lannoitekustannusten alentaminen, maailmanpoliittisiin epävarmuuksiin vastaaminen sekä ilmastonmuutokseen sopeutuminen ja muut ympäristösyyt.

Yhdessä keskusteltiin erityisesti siitä, millaisia kokemuksia Pohjois-Savon ja Pohjois-Karjalan karjatiloilla on typpikiertoa tehostavista toimenpiteistä, esimerkiksi apilan viljelystä tai karjanlannan käsittelystä. Niin myönteiset kokemukset kuin huolenaiheetkin auttavat pääsemään kiinni syihin, jotka jarruttavat tutkimustiedon valossa järkevien menetelmien juurtumista käytännöiksi.

Tarvitaan monimuotoista viestintää ja inhimillisyyden tunnistamista

Työpajojen viestintää koskevissa osuuksissa korostui eri toimijoiden yhteistyön merkitys. Maatalousneuvojat ovat olennaisessa roolissa uuden tutkimustiedon välittämisessä, sillä viljelijät arvostavat tilakohtaista lähestymistä. Samoin muut arkiset kohtaamiset, kuten vaikkapa siemenkauppiaat tai eläinlääkärit, tunnistettiin tärkeinä lenkkeinä tiedonkulun ketjussa.

Viestinnän muodoilta kaivataan joustavuutta ja monimuotoisuutta. Yksi hahmottaa parhaiten kuvien ja videoiden avulla, toiselle toimivat taulukot ja laskelmat, kolmas voi vaikkapa kuunnella podcasteja traktorin kopissa. Ikäkin vaikuttaa – ammattilehdet ovat yhä seurattuja kanavia, mutta etenkin nuorten kohdalla sosiaalisen median ryhmät ja viljelijävaikuttajat ovat tärkeitä alustoja niin tiedon kululle kuin oman ammatti-identiteetin muodostamiselle.

Työpajakeskustelut toivatkin hyvin esiin viljelijöiden keskinäiset erot ja tilojen erilaiset tilanteet. Jos henkiset voimavarat ovat vähissä ja tilan arki on pärjäämistä, on vaikea olla utelias ja kokeilunhaluinen. Siksi myös viestinnässä ja muussa yhteistyöverkostojen kehittämisessä on osattava ottaa huomioon myös tunteiden merkitys. Viestintä ei ole juuri koskaan vain ”tiedon siirtoa”.

Mikko Hautakangas työskentelee journalismin ja viestinnän tutkijana Tampereen yliopistossa. Hänen sovittelujournalismia ja polarisaatiota koskeva työpakettinsa on yksi osa Luonnonvarakeskuksen johtamaa ja maa- ja metsätalousministeriön rahoittamaa hanketta ”Typen hyväksikäytön tehostaminen nautakarjatuotannossa”.