Hyppää sisältöön
Media

Maa- ja metsätalousministeriö esittää metson ja teeren talvimetsästyksen sallimista laajemmalla alueella – lausuntokierros käynnissä

maa- ja metsätalousministeriö
Julkaisuajankohta 13.8.2020 20.10
Tiedote

Maa- ja metsätalousministeriö on lähettänyt lausunnoille asetusluonnoksen, jossa esitetään monilla alueilla pidennyksiä 10.9. alkavan metsäkanalintujen metsästyskauden metsästysaikoihin. Esitys perustuu siihen, että metsäkanalintujen pesinnät ovat onnistuneet pääsääntöisesti hyvin kuluvana kesänä. Lausuntoaika päättyy maanantaina 24.8. klo 12.

Esityksen mukaan urosmetson ja -teeren talvimetsästys sallittaisiin 20.-31.1.2021 Pohjois-Pohjanmaalla ja Lapissa, lukuun ottamatta Ylä- ja Lounais-Lappia, joilla alueilla lintukannat ovat heikommat. Lisäksi urosteeren talvimetsästys sallittaisiin samanaikaisesti myös Kainuun Kajaanissa, Paltamossa, Puolangalla ja Pohjois-Savon Vieremällä ja Kiuruvedellä, joilla alueilla teerikanta on tänä vuonna huipputiheyksissä. 

Lausuntopyyntö, asetusluonnos ja asetusmuistio liitetiedostoineen löytyvät osoitteesta mmm.fi/lausunnolla

Metson ja teeren kannat ovat Pohjois-Suomessa monin paikoin edelleen keskimääräistä korkeammalla tasolla. Pyykanta on kasvanut Länsi-Suomessa. Kainuussa ja Kaakkois-Suomessa pyykanta sen sijaan laski voimakkaasti, joten näillä alueilla metsästysaikaa lyhennettäisiin edellisvuoden kolmesta kuukaudesta vain kuukauteen. Riekkokanta on Etelä- ja Keski-Suomessa ollut pitkään heikko, joten riekon rauhoitusta jatkettaisiin edelleen suuressa osassa maata. Itä-Lapissa ja Koillismaalla kanta on hieman vahvistunut, joten rajoitettua kuukauden metsästysaikaa laajennettaisiin Kemijärvelle, Pelkosenniemelle, Ranualle ja Pudasjärvelle. 

-    Pesinnät näyttävät onnistuneen normaalisti suuressa osassa maassa. Jo viime vuonna Pohjois-Suomessa oltiin paikoitellen laskentahistorian korkeimmissa tiheyksissä, joten kanalintukantojen huippu näyttää siis nyt jatkuvan vuodella, kertoo erityisasiantuntija Janne Pitkänen maa- ja metsätalousministeriöstä.

Kannat ovat nousseet monilla alueilla peräkkäisinä vuosina

Metsäkanalintukannat vaihtelevat tyypillisesti syklisesti 6 - 7 vuoden sykleissä, laskien ja nousten usein 3 - 4 vuotta peräkkäin. Nyt kannat ovat nousseet monilla alueilla jo 3 - 4 vuotta peräkkäin keskimääräistä korkeampiin tiheyksiin.

-    Edellisvuoden pidennetyt metsästysajat eivät näyttäisi tehneen lovea kantoihin, vaan paikoitellen kannat ovat edelleen vahvistuneet. Viime talvena avatussa talvimetsästyksessä saaliiksi saatiin hyvin pieni osuus vuoden kokonaissaaliista, sillä metsäkanalintujen talvimetsästys on hyvin vaativa ja haastava pyyntimuoto. Siksi tänä vuonna on hyvät edellytykset laajentaa viime vuonna avattua talvimetsästysjaksoa teerellä ja metsolla, toteaa Janne Pitkänen.

Kantojen seurantatieto on ajantasaista

–    Metsäkanalintujen metsästysajat perustuvat tarkkaan seurantatietoon kantojen tilasta. Toinen hyvä lintuvuosi peräkkäin antaa nyt mahdollisuuden laajentaa talvimetsästystä teeren ja metson tiheimmillä esiintymisalueilla, maa- ja metsätalousministeri Jari Leppä sanoo.

Kantojen tilasta on saatu tarkkaa tietoa, sillä heinä-elokuussa tehdyt Riistakolmiolaskennat on tänä vuonna pystytty koronaviruspandemiasta huolimatta pystytty tekemään normaalisti. Tämän viikon alkuun mennessä riistakolmiot.fi -sivustolle oli päivitetty jo 938 riistakolmion tulokset. Kantoihin kohdistuva metsästyspainetta voidaan säädellä tuoreen ja kattavan laskentatiedon perusteella lyhentämällä metsästyskauden pituutta ja kieltämällä metsästys osalla alueista vielä ennen syksyn metsästyskauden alkamista 10.9. 

Kannan tilan arviointia ja kestävien metsästysaikojen määrittämistä tarkentaa Suomen riistakeskuksen ja Itä-Suomen yliopiston kehittämä riistakolmiolaskentojen aineistojen käsittelyssä käytettävä tietokonemalli.

Lisätietoja maa- ja metsätalousministeriöstä:

  • erityisasiantuntija Janne Pitkänen, p. 029 516 2338
  • maa- ja metsätalousministerin erityisavustaja Teppo Säkkinen, p. 050 5162868
  • Sähköpostit: etunimi.sukunimi@mmm.fi
Jari Leppä Metsästys Riista