Hyppää sisältöön
Media

Ruokaviraston ilme kuvaa tehtävien kirjoa ja palvelulähtöisyyttä

maa- ja metsätalousministeriö
Julkaisuajankohta 15.3.2018 12.00
Tiedote

Vuoden 2019 alusta toimintansa aloittavan Ruokaviraston logo Valmiina pöydässä kuvastaa viraston tehtävien kirjoa ja palvelulähtöisyyttä: koko elintarvikeketjua pellolta pöytään ja takaisin, elävää maaseutua, kaupunkia ja yrittäjyyttä, laajaa asiantuntemusta ja tutkimusta. Logosta voi tunnistaa niin lautasen, tien, pellon, DNA:n, naudan, kuusenkerkän tai tähkän kuin auringonkin.

Pääväreiksi tulevat murrettu sininen, olki ja vadelma, jotka kuvastavat turvallisuutta, asiantuntijuutta ja palvelua. Hankkeen ohjausryhmä hyväksyi suunnitelmat 15.3.2018.

Visuaalisen ilmeen ovat suunnitelleet Helena Valtonen, Aki Kiminki ja Kiia Olin Solita Oy:stä. Solita toteuttaa myös viraston verkkopalvelut, joiden konseptoinnissa visuaalisen ilmeen ratkaisut näkyvät. Ilme viedään myös viraston 76 tietojärjestelmään.

Verkkopalvelut ovat Ruokavirastolle keskeinen palvelukanava, ja niiden toteutukseen tarvitaan runsaasti aikaa. Siksi ilmeen suunnittelu oli välttämätöntä käynnistää jo samaan aikaan kuin laki Ruokavirastosta on eduskunnan käsittelyssä. Visuaalisen ilmeen sovellusten toteutus voidaan aloittaa, kun laki on hyväksytty, toteaa hankejohtaja Kirsi Heinonen maa- ja metsätalousministeriöstä.

Suurin vaikuttavuus syntyy asiakaskokemuksesta

Tulevan viraston vaikuttavuuspäämääriä on pohdittu henkilöstö-, esimies- ja sidosryhmäfoorumeissa strategiatyön pohjaksi. Tärkeimmiksi vaikuttavuuspäämääriksi valmistelutyössä on nähty positiivinen asiakaskokemus, korkealaatuisen ruoantuotannon turvaaminen kestävällä tavalla, kotimaisen elintarviketuotannon kilpailukyky, eläinten hyvinvoinnin paraneminen ja elintarviketurvallisuuden sekä eläinten ja kasvien terveyden säilyminen korkeana, elinvoimainen maaseutu ja elintarvikkeiden vientiedellytysten paraneminen.

Hankkeen ohjausryhmä oli priorisoinnista samaa mieltä ja hyväksyi viraston alustavaksi toiminta-ajatukseksi Turvallisuutta ja kilpailukykyä ruokaketjun kumppanina.

Tuhannen työntekijän virasto

Elintarviketurvallisuusvirastosta, Maaseutuvirastosta ja osasta Maanmittauslaitoksen tietotekniikan palvelukeskusta syntyvän Ruokaviraston toiminta käynnistyy 1.1.2019.

Ruokaviraston tehtävänä on edistää, valvoa ja tutkia elintarvikkeiden sekä maa- ja metsätalouden tuotantopanosten turvallisuutta ja laatua, eläinten terveyttä ja hyvinvointia sekä kasvinterveyttä. Virasto vastaa Euroopan unionin maataloustuki- ja maaseuturahastojen varojen käytöstä Suomessa, toimii Suomen maksajavirastona ja hallinnoi EU- ja kansallisia tukia.

Lisätietoja:

Hankejohtaja Kirsi Heinonen, maa- ja metsätalousministeriö, p. 050 322 3848

Viestintäjohtaja Varpu Seppälä, Elintarviketurvallisuusvirasto, p. 050 341 9928

Ruokavirasto-hankkeesta maa- ja metsätalousministeriön sivuilla: www.mmm.fi/ruokavirasto

Eläimet ja kasvit Hallinto Maaseutu Ruoka ja maatalous