Hyppää sisältöön
Media

EU:n hiilenpoistojen sertifiointikehikosta saavutettiin alustava sopu

maa- ja metsätalousministeriötyö- ja elinkeinoministeriöympäristöministeriö
Julkaisuajankohta 22.2.2024 15.02
Tiedote
Rypsipelto Vantaalla, taustalla kerrostaloja, toimistoja ja voimalinjoja

Neuvotteluissa Euroopan unionin hiilenpoistojen sertifiointikehikon asetuksesta saatiin alustava poliittinen sopu maanantain ja tiistain välisenä yönä. Asetus antaa tukea myös kotimaan hiilimarkkinoihin liittyvien toimien edistämiselle.

Komissio antoi marraskuussa 2022 asetusehdotuksen hiilenpoistoja koskevan unionin sertifiointikehyksen perustamiseksi. Hiilenpoistot tarkoittavat keinoja poistaa hiilidioksidia ilmakehästä niin maa- ja metsätalouden ja muun maankäytön hiilensidonnalla kuin teknologisin menetelmin. Sertifioinnin on tarkoitus luoda viitekehys EU:n jäsenvaltioiden ilmastoyksiköiden tuotannolle, menetelmille ja kaupankäynnille. Viitekehys tukee EU:n pyrkimystä hiilineutraaliuteen vuoteen 2050 mennessä.

Hiilenpoistoja koskevan sertifiointikehyksen tavoitteena on kannustaa maanomistajia ja teollisuutta innovatiivisten ratkaisujen käyttöön hiilidioksidin talteenotossa, kierrätyksessä ja varastoinnissa sekä varmistaa hiilenpoistojen kestävyys ja laadukkuus.

Asetuksella pyritään luomaan puitteet ilmastoyksiköiden lisäisyyden, pysyvyyden, kaksoislaskennan ja muiden ilmastoyksiköihin liittyvien tunnistettujen haasteiden yhteismitalliselle käsittelylle Euroopan unionissa. Tällä luodaan pohjaa EU:n sisäiselle vapaaehtoiselle hiilimarkkinalle. Seuraavaksi neuvosto ja parlamentti äänestävät asetuksesta tahoillaan.

Asetus kattaa hiiliviljelyn ja teolliset teknologiat

Asetuksen otsikko koskee vain hiilenpoistoja, mutta käsittelyn aikana täsmennettiin, että kehikkoon kuuluvat myös hiiliviljelyllä aikaansaatavat maaperään liittyvät päästövähennykset. Hiiliviljelykäytäntöjen avulla maanomistajat voivat saada tuloja vastineena maa- ja metsätaloudessa tuotetusta hiilensidonnasta. Asetus sisältää edelleen teolliset teknologiat, kuten BECCS (bioenergian tuotantoon yhdistetty hiilidioksidin talteenotto ja varastointi) tai DACCS (hiilidioksidin suora talteenotto ilmasta ja varastointi) sekä hiilidioksidin varastointituotteet ja biohiilen.

Hiiliviljelytoimenpiteiden vaikutusten tulee kestää vähintään viisi vuotta, jotta niillä aikaansaatuja poistoja, päästövähennyksiä ja varastoja voidaan sertifioida. Lisäksi hiilenpoistojen sertifiointikehikkoon kuuluvat useita satoja vuosia pysyvät hiilenpoistot ja määräaikaiset varastot pitkäikäisissä hiiltä sitovissa tuotteissa.

Neuvotteluosapuolet määrittelivät, että kehikossa tuotettujen yksiköiden tulee auttaa unionia ja jäsenmaita saavuttamaan Pariisin sopimuksen mukaiset tavoitteensa. Komissiolle annettiin tehtävä luoda seuraavien neljän vuoden kuluttua EU-tason rekisteri tuotetuille yksiköille. Sitä ennen sertifiointiohjelmien tulee tarjota avointa ja luotettavaa tietoa sertifioiduista yksiköistä.

Neuvotteluiden päätyttyä komissio käynnistää hiilenpoistojen asiantuntijaryhmässä menetelmien kehittämisen asetuksessa päätettyjen raamien mukaisesti. Komission hiilenpoistojen asiantuntijaryhmässä on edustus jokaisesta jäsenmaasta sekä keskeisistä sidosryhmistä.


Tukea kotimaan toimien edistämiselle

Vapaaehtoisten hiilensidontatoimien edistäminen sekä markkinaehtoisten ja kustannustehokkaiden ratkaisujen selvittäminen maa- ja metsätalouden ilmastotoimien korvaamiseksi on nostettu esiin hallitusohjelmassa. Osana Hiilestä kiinni -kokonaisuutta toteutetussa hankkeessa Pellervon Taloustutkimus PTT on tuottanut arvioita vapaaehtoisten hiilimarkkinoiden kehittymisen vaikutuksista kotimaiseen maatalouteen ja metsäsektoriin sekä nostanut esiin kysymyksiä, joita markkinoiden kehittämisessä tulisi ratkaista.

Vuosina 2024−2025 toteutettavassa Luonnonvarakeskuksen hankkeessa puolestaan on tarkoituksena kehittää ja pilotoida tarjouskilpailumekanismi, jonka avulla voitaisiin kustannustehokkaasti kanavoida julkista rahoitusta maatalouden ilmastopäästöjen hillintään. Hanke kehittää valmiuksia soveltaa tarjouskilpailuja maatalouden ympäristönsuojeluun laajemminkin. Lisäksi se palvelee myös yksityisen sektorin tietotarpeita analysoimalla, kuinka tuottajat voisivat saada myyntituloja turvepeltojen vettämisellä luotavista yksiköistä ja kuinka vähennysvelvoitteitaan täyttävät yritykset voisivat hyödyntää hiilimarkkinoiden tarjontaa. Vapaaehtoisten hiilensidontamarkkinoiden kehittämistä tukee myös ELY-keskuksen uusi valtakunnallinen ilmastoyksikkö.

”Suomessa tehty työ hiilimarkkinoiden edistämiseksi, vapaaehtoista hiilimarkkinaa koskevat hankkeet ja aktiivinen osallistuminen Pariisin sopimuksen 6 artiklaa koskeviin neuvotteluihin ovat vahvistaneet suomalaista alan asiantuntemusta. Tästä oli etua asetusehdotuksen neuvotteluissa”, toteaa johtava asiantuntija Lotta Heikkonen, joka on koordinoinut neuvotteluja Suomen kannalta.

”Suomessa ei ole hiilimarkkinoita säätelevää lainsäädäntöä, joten tämä EU-asetus antaa vahvan tuen kotimaisten toimien edistämiseen”, Heikkonen jatkaa.

Muualla sivustollamme:


Tiedote 30.11.2022: Euroopan komissio antoi asetusehdotuksen hiilenpoistojen sertifioinnista hiilineutraaliuden saavuttamiseksi

Hiilimarkkinat ja hiilikompensaatiojärjestelmät

Muualla verkossa

Neuvoston tiedote 20.2.2024

Vapaaehtoisten hiilimarkkinoiden kehityspolkujen vaikutukset maatalouteen ja metsäsektoriin (ptt.fi)

Lisätietoja:

Lotta Heikkonen
johtava asiantuntija, maa- ja metsätalousministeriö
etunimi.sukunimi@gov.fi
029 516 2074

Karoliina Anttonen
lainsäädäntöneuvos, ympäristöministeriö
etunimi.sukunimi@gov.fi
+358 50 4362795

Eriika Melkas
erityisasiantuntija, työ- ja elinkeinoministeriö
etunimi.sukunimi@gov.fi
029 504 7134

Bioenergia Biotalous EU ja kansainväliset asiat Ilmastonmuutos Luonnonvarat Luonto ja ilmasto Maaseutu Metsät