Hyppää sisältöön
Media

Kalatalouden yritysten väliaikaiselle tuelle jatkoa

maa- ja metsätalousministeriö
Julkaisuajankohta 2.7.2021 9.02
Uutinen

Valtioneuvosto päätti jatkaa kalatalousalan yrityksille taloudellisen tilanteen heikentymisen perusteella myönnettävää avustusta vuoden 2021 loppuun saakka.

Kalatalouden alkutuotannon yritysten osalta jatkettiin ainoastaan tuen hakuaikaa mutta kalan jalostuksen ja vähittäis- ja tukkukaupan osalta tehtiin myös muita muutoksia. Kalan jalostuksen sekä vähittäis- ja tukkukaupan yritysten tuen laskemiseen sovellettavaa kaavaa yhdenmukaistettiin yleisen kustannustuen kanssa ja tukikautta sekä vertailuajanjaksoa muutettiin. Lisäksi tuen enimmäismäärä on nyt 270 000 euroa. 

Asetus väliaikaisesta tuesta oli alun perin voimassa kesäkuun loppuun asti. Sitä päätettiin jatkaa, koska Euroopan komissio jatkoi väliaikaista valtiontukipoikkeusta puolella vuodella 31.12.2021 asti pitkittyneen koronatilanteen vuoksi. 

Lisätietoja:

Neuvotteleva virkamies Timo Halonen, p. 0295 162 411, timo.halonen(at)mmm.fi
Erityisasiantuntija Heta Ratasvuori, p. 0295 162 016, heta.ratasvuori(at)mmm.fi