Hyppää sisältöön
Media

Kärkihankerahaa Mustionjoen kalateille

maa- ja metsätalousministeriö
Julkaisuajankohta 3.10.2016 10.00
Tiedote

Hallitus elvyttää Mustionjoen vaelluskalakantoja. Valtio osallistuu kahden kalatien, Åminneforsin ja Billnäsin rakentamiseen yhteensä 800 000 euron kärkihankerahoituksella. Hankkeen kokonaiskustannukset ovat noin kaksi miljoonaa euroa. Kalatiet mahdollistavat vaelluskalojen nousun voimalaitoksen patojen ohi kalojen lisääntymisalueille.

– Mustionjoen kalatiet parantavat vaelluskalojemme, kuten lohen ja erittäin uhanalaisen meritaimenen ja vaellussiian, suojelutasoa. Näin joen virkistysarvo ja maamme vanhimman ruukkimiljöön matkailullinen arvo kasvaa, sanoo maatalous- ja ympäristöministeri Kimmo Tiilikainen.

Ministeri Tiilikainen tapasi tänään Raaseporissa keskeisten sidosryhmien edustajia ja tutustui Mustionjokeen, joka kuuluu kansallisen kalatiestrategian kärkikohteisiin. Alueen kunnat Raasepori, Lohja, Vihti, Karkkila ja Loppi sekä Länsi-Uudenmaan vesi ja ympäristö ry ovat tehneet töitä pitkään palauttaakseen lohikalat jokeen. Yrityksistä rahoittajaksi on saatu Sappi Oyj:n Kirkniemen tehdas ja voimalaitospadot omistava Koskienergia Oy on vahvasti sitoutunut hankkeeseen.

– Kaikkien Karjaanjoen kuntien, voimalaitosyhtiön ja valtion upea sitoutuminen vesistövisioon mahdollistaa vuosikymmenien unelman toteutumisen, toteaa toiminnanjohtaja Jaana Pönni Länsi-Uudenmaan vesi ja ympäristö ry:stä.

Åminneforsin ja Billnäsin kalateiden tarkempi tekninen suunnittelu ja rakentaminen käynnistyvät heti, kun kalateiden vesilupahakemukset hyväksytään aluehallintovirastossa. Lohikalojen palauttamisella elvytetään myös joessa elävää erittäin uhanalaista raakkua eli jokihelmisimpukkaa, sillä raakun elämään kuuluu toukkavaihe lohikalojen kiduksissa.

Hallitus parantaa Luontopolitiikka-kärkihankkeen toimenpiteillä vaelluskalojen ja uhanalaisten kalakantojen tilaa useissa kohteissa eripuolilla Suomea. Maa- ja metsätalousministeriö suuntaa kärkihankerahoitusta erityisesti yhteisrahoitteisesti toteuttaviin konkreettisiin ja ripeästi liikkeelle lähteviin hankkeisiin, joissa on vahva alueellinen sitoutuneisuus.

Lisätietoja:
maatalous- ja ympäristöministerin erityisavustaja Jyrki Peisa p. 050 364 0836
kalatalousylitarkastaja Jouni Tammi, maa- ja metsätalousministeriö, p. 0295 16 2313
toiminnanjohtaja Jaana Pönni, Länsi-Uudenmaan vesi ja ympäristö ry, p. 019 323 865

Kalat Kimmo Tiilikainen