Metsästä lautaselle

Meitä metsästäjiä on noin 300 000 ja hirvijahteihin osallistuu vuosittain noin joka kolmas. Lihasaaliskin on kunnioitusta herättävä, noin 10 miljoonaa kiloa joka vuosi. Valtaosa lihasta päätyy metsästäjien pakastimien kautta omaan käyttöön.

Riistasaaliin kokonaisvaltainen hyödyntäminen on osa suomalaista metsästysperinnettä. Eri ruhon osien tarkka hyödyntäminen on osoitus saaliin arvostamisesta ja kunnioittamisesta. Tätä asennetta toivoisin enemmän myös tuotantoeläintemme osalta. Liian moni valitsee liharuokansa raaka-aineeksi vain arvo-osia, jotka eivät välttämättä edes ole niitä maukkaimpia paloja.

Monet kuluttajista eivät tunne ruuan alkutuotantoa. Liha on kaupan hyllyillä valmiina palasina. Metsästäjä sen sijaan näkee koko lihaketjun onnistuneesta riistalaukauksesta annokseksi lautaselle. On helppo ymmärtää, että jokainen metsästäjä taatusti arvostaa lautasellaan jokaista palasta. Tuskin on myöskään onnistuneessa hirvijahdissa käynyttä, jolta ei kotoa löytyisi taljaa tai sarvia, ainakin niistä ensimmäisistä kaadoista ja runsaspiikkisimmistä hirvisonneista.

Yksi ehdottomasti parhaista aterioista perheessämme on ollut pitkään haudutettu, kotimaisilla juureksilla täydennetty villisikapata. Lihan olin itse leikannut elämäni ensimmäisestä ampumastani porsaasta. Työtunneilla ajasta metsästä lautaselle ei ollut mitään merkitystä.

Lainsäädännöllä on helpotettu riistan myyntiä, vaikka valtaosa sekä hirven että valkohäntäpeuran lihasta jääkin metsästysseurojen jäsenten ja maanomistajien käyttöön. Vuodessa metsästäjä tai seura voi myydä 10 hirveä, 30 peuraa ja 50 metsäkaurista sekä suoraan kuluttajalle että vähittäismyyntiin nahkoineen karvoineen ilman lihantarkastusta. Tämän mahdollistaa se, että eläimet ovat terveitä ja kokeneet metsästäjät tunnistavat mahdolliset poikkeamat.

Jos lihaa halutaan myydä enemmän, tulee liha tarkastaa hyväksytyissä riistankäsittelylaitoksissa, jollaisiksi myös osa teurastamoista on hyväksytty. EU:n lainsäädäntö ei salli, että samassa tilassa käsiteltäisiin sekä tarkastettua että tarkastamatonta riistanlihaa. Jos riistanlihasta valmistetaan laitoksessa makkaraa tai muita lihavalmisteita myytäväksi, edellytetään riistalle lihantarkastusta. Sen sijaan vähittäismyyntipaikassa, kuten kaupassa tai ravintolassa, tarkastamaton riista voidaan toki jatkojalostaa vaikkapa makkaraksi.

Kaupan hyllyiltä ei käytännössä kovin usein saa kotimaista riistanlihaa. Tämä koskee myös lukumääräisesti eniten metsästettäviä eläimiä eli sepelkyyhkyä, sinisorsaa ja metsäjänistä. Herkut menevät onnistuneiden laukauksin jälkeen metsästäjien mukana kotiin. Uskon, että kotimaiselle riistanlihalle olisi kysyntää sekä ravintoloissa että vähittäiskaupassa. Vuoden alussa käynnistyi mittava, monen ELY-keskuksen alueelle ulottuva Hyvinvointia riistasta -hanke. Sen tavoitteena on edistää valkohäntäpeuran lihan saantia markkinoille. Samalla pyritään lisäämään valkohäntäpeuran metsästystä seurojen ulkopuolisille metsästäjille kaupallisena toimintana. Hanke rahoitetaan Manner-Suomen maaseudun kehittämisohjelman varoista.

Riistanliha on monella tapaa hieno raaka-aine. Ympäristövaikutuksiltaan se on erinomainen vaihtoehto, suomalaisesta luonnosta tulevaa lähiruokaa. Tutkimus- ja seurantatietoihin perustuva sääntely varmistaa, että riistakantoja verotetaan kestävän käytön periaatteiden mukaisesti. Tämä on maailmanlaajuisesti ainutlaatuista ja siitä voimme olla aidosti ylpeitä. Suuri kiitos kuuluu vapaaehtoisille metsästäjille, jotka vuosittain huolehtivat riistakolmiolaskennoista eri puolilla maata.

Jaana Husu-Kallio, kansliapäällikkö, maa- ja metsätalousministeriö