Suomi on sitoutunut globaalin metsäkadon torjuntaan

Maa- ja metsätalousministeriö 23.7.2019 13.45
Tiedote

Euroopan komissio julkaisi 23. heinäkuuta tiedonannon toimenpiteistä, joiden avulla EU pyrkii torjumaan maailmanlaajuista metsäkatoa. Tavoitteena on vähentää EU:n vaikutuksia globaaliin metsäkatoon kehittämällä esimerkiksi elintarvikkeiden tuotantoketjuja, jotka eivät aiheuta metsäkatoa. Lisäksi on tarkoitus ottaa metsäkadon torjunta vahvemmin mukaan kehitysyhteistyöhön, rahoitukseen ja osaksi kansainvälisiä sopimuksia.

Suomi on sitoutunut YK:n strategiseen metsäsuunnitelmaan, jonka yksi tavoite on pysäyttää globaalin väestönkasvun seurauksena tapahtuva metsäkato vuoteen 2030 mennessä.  Vuosien 1990 ja 2016 välisenä aikana metsiä siirtyi esimerkiksi ruoantuotannon ja yhdyskuntarakentamisen käyttöön yhteensä 130 miljoonaa hehtaaria. Metsäkatoa tapahtuu pääasiassa trooppisissa maissa.

Metsäkatotiedonannossa nostetaan esille mm. soijan, palmuöljyn, naudanlihan ja maissin tuotannon vaikutukset globaaliin metsäkatoon.  EU:n proteiinisuunnitelmassa halutaan lisätä soijan ja muiden valkuaiskasvien viljelyn lisäämistä EU:ssa.

”Suomi on sitoutunut globaalin metsäkadon pysäyttämiseen ja pyrkii EU-puheenjohtajakaudella saamaan neuvoston päätelmät metsäkadosta. Metsäkatoasiassa on otettava huomioon myös ruuantuotannon vaikutukset. Suomelle on kansallisesti tärkeää pitää yllä nykyistä kestävää ruoantuotantoamme ”, maa- ja metsätalousministeri Jari Leppä sanoo.

Leppä muistuttaa, että Suomi on pitänyt aktiivisesti esillä metsittämistä EU:n ja Afrikan unionin yhteistyössä. ”Metsittämisen lisäksi tärkeää on hyvä ja kestävä metsänhoito, jolloin puun määrä metsissä lisääntyy ja hiilen sidonta on tehokasta.”

Myös hallitusohjelmassa metsitys ja metsäkadon ehkäiseminen on nostettu esille tärkeinä ilmastotoimina.

Komission metsäkato tiedonannon toimenpiteet kohdistuvat enimmäkseen kolmansiin maihin. Vastaavaa sääntelyä kohdistuu kuitenkin myös EU:n sisämarkkinoihin.

Euroopan komission tiedote 23.7.2019 (en)

Lisätietoja maa- ja metsätalousministeriöstä:

Erityisasiantuntija Lotta Heikkonen  p. 0295 162 066, sähköposti: [email protected]