Hyppää sisältöön
Media

EU:n suorien tukien vuoden 2017 tukitasoja on tarkistettu

maa- ja metsätalousministeriö
Julkaisuajankohta 7.12.2017 14.43
Tiedote

Hallitus vahvisti tänään 7.12. vuodelta 2017 maksettavien EU:n kokonaan rahoittamien viljelijätukien ensimmäisen maksuerän tukitasot.

EU:n suoria tukia vuodelta 2017 maksetaan yhteensä yli 500 miljoonaa euroa. Ensimmäisessä maksuerässä joulukuussa perustukea maksetaan enintään noin 240 miljoonaa, viherryttämistukea noin 147 miljoonaa, nuoren viljelijän EU-tukea noin 9,8 miljoonaa ja tuotantosidonnaista peltokasvipalkkiota noin 13 miljoonaa euroa. Joulukuussa näitä tukia maksetaan noin 95 prosenttia vuoden 2017 tukimäärästä. 

Nautaeläinpalkkioiden maksuosuus on noin 70 prosenttia vuoden noin 86 miljoonan euron enimmäismäärästä. Pienempi maksuosuus johtuu siitä, että eläinpalkkioiden valvonnat ovat peltovalvontoja työläämpiä. Joulukuun maksuun ehtivät vain 15.9. mennessä tilallaolopäiviä kerryttäneet ja nautarekisteriin ilmoitetut nautaeläimet, joiden valvonnat on hyväksytysti saatu suoritettua loppuun. 

Perustuen suuruus muodostuu tukioikeuden arvosta ja mahdollisesta tilakohtaisesta lisäosasta. Tuotannon perusteella aikanaan muodostetuista lisäosista on jäljellä enää niin sanottu sokerilisäosa, jota maksetaan vielä tämän ja ensi vuoden ajan. Muut tilakohtaiset lisäosat eivät ole enää käytössä.

Tukioikeuden arvoksi AB-tukialueella vahvistettiin nyt 121,56 euroa hehtaarilta, joka on 2,04 euroa aiemmin arvioitua alempi. C-tukialueella tukioikeuden arvoksi hehtaaria kohden vahvistettiin 107,90 euroa, joka on 2,60 euroa alempi kuin mitä aiemmin arvioitiin.  Arvot määritellään kokonaisuutena aina niin, että tukien määrärahoja ei jäisi käyttämättä. Arvoja tarkennetaan vielä uudelleen ennen toisen maksuerän maksamista ensi kesäkuussa.

Viherryttämistuen tukitasot ovat aiemman arvion suuruiset eli AB- alueella 74,70 euroa ja C- tukialueella 65,20 euroa hehtaarilta.

Nuoren viljelijän EU-tuen tukitaso nousi arvioidusta 51 eurosta 53 euroon hehtaarilta. Nuoren viljelijän tukeen käytetään EU-säädösten enimmäismäärä eli kaksi prosenttia EU:n suorien tukien kansallisesta enimmäismäärästä.

Tuotantosidonnaisen tuen koko vuoden enimmäismäärä on noin 102 miljoonaa euroa, josta nautaeläinpalkkioihin käytetään noin 86 miljoonaa euroa. Tästä määrästä maksetaan noin 70 prosenttia ensimmäisessä maksuerässä 1.1. - 15.9.2017 välisenä aikana tilalla palkkiokelpoisina olleiden nautojen ja lypsylehmien perusteella. Nyt maksettavien palkkioiden yksikkötasoja tarkennetaan vielä ennen loppuerän maksamista viimeistään ensi kesäkuun loppuun mennessä.  Silloin myös teurashiehojen palkkio sekä lammas- ja vuohipalkkiot maksetaan kokonaisuudessaan yhdessä erässä.    

Tuotantosidonnaista tukea maksetaan joulukuussa 2017 seuraavasti:

Peltokasvipalkkio: tukialue AB euroa/ha tukialue C euroa/ha
valkuaiskasvit 62,00 62,00
ruis 47,00 47,00
sokerijuurikas 84,00 84,00
tärkkelysperuna 563,00 563,00
avomaanvihannekset 149,00 -
Lypsylehmäpalkkio: euroa/eläin
Manner-Ahvenanmaa 615
tukialueen AB ulkosaaristo 920
muu tukialue  AB 550
Nautapalkkio: tukialueen AB
ulkosaaristo
euroa/eläin
Manner-Ahvenanmaa
euroa/eläin
muu tukialue AB
euroa/eläin
tukialue C
euroa/eläin
emolehmä ja emolehmähieho 520 380 380 170
sonni ja härkä 1150 486 488 157
saaristohieho 570 - - -

Lisätietoja maa- ja metsätalousministeriöstä:
neuvotteleva virkamies Juha Palonen, p. 0295 16 2356
maatalousylitarkastaja Pirjo Kuusela, p. 0295 16 2138 (perustuki)
maatalousylitarkastaja Auli Nurmi, p. 0295 16 2304 (peltokasvipalkkio ja eläinpalkkiot)
vanhempi hallitussihteeri Suvi Ruuska, p. 0295 16 2248
etunimi.sukunimi@mmm.fi

Lisätietoa tukiehdoista Maaseutuvirastosta:
www.mavi.fi

EU ja kansainväliset asiat Eläimet ja kasvit Tuet