Hyppää sisältöön
Media

Lähetystökokki ylistää suomalaisen ruuan laatua, puhtautta ja makua

maa- ja metsätalousministeriö
Julkaisuajankohta 2.9.2022 14.52
Uutinen

Chef Jade Klaasen tutustui suomalaisen ruuan valmistukseen, ruokahävikin vähentämiseen ja suomalaiseen ruokakulttuuriin. Hänen mielestään suomalaisten pitäisi tuoda ruokaansa enemmän esiin.

Sunnuntaina 4. syyskuuta juhlistetaan suomalaisen ruuan päivää. Suomalaisen ruuan tunnistaa kaupassa Hyvää Suomesta –merkinnästä. Merkki on suomalaisen ruokaketjun yhteistyön tunnus.

Mutta mitä maailmalla ajatellaan suomalaisesta ruuasta?

Suomen Etelä-Afrikan suurlähetystön kokki, Chef Jade Klaasen ylistää suomalaisen ruuan puhtautta, makua ja tuoreutta.  Hän kävi hiljattain ensimmäistä kertaa Suomessa opintomatkalla suurlähetystön lähettämänä.

Etelä-Afrikka on todellinen kulttuurien kehto, myös ruokakulttuurien osalta. Tarjolla on herkkuja lähes joka maasta, mutta suomalainen ruoka loistaa poissaolollaan. Siksi suomalainen ruokakulttuuri oli Chef Jadelle vielä tuntematon.

−Minulle on ilo valmistaa ruokaa suomalaisista, laadukkaista raaka-aineista, joita Etelä-Afrikassa ei ole tällä hetkellä saatavilla.

Chef Jade vaikuttui siitä, miten laaja valikoima Suomessa on erilaisia peruna-, sieni- ja kalalajikkeita.

− Suomi saisi olla ylpeä tuoreista ja puhtaista raaka-aineistaan, jotka ovat kaiken lisäksi maukkaita. Suomalaisten pitäisi tuoda ruokaansa enemmän esiin, Chef Jade sanoo.

Chef Jade vie paloja Suomesta mukanaan kotimaahansa

Chef Jadea voi nykyisin kutsua suomalaisen ruuan lähettilääksi, sillä työssään hänen tehtävänsä on valmistaa tarjoilut Etelä-Afrikan lähetystön vieraille erilaisiin tilaisuuksiin, sekä kertoa suomalaisesta ruuasta.

Hän myös valmistaa usein läheisilleen suomalaista ruokaa.

Chef Jade tutustui opintomatkansa aikana suomalaisen ruuan valmistukseen, ruokahävikin vähentämiseen ja suomalaiseen ruokakulttuuriin keittiömestari Kim Palhusin opastuksella. He kävivät ruokakaupassa, maatilalla, ravintolassa, tukussa ja marjastamassa. 

− Minusta on mahtavaa, miten Suomessa jokaisella on oikeus marjastaa, poimia sieniä ja kalastaa. 
Koska suomalaisia marjoja ei saa Etelä-Afrikasta, Chef Jade vie kuivatuista marjoista tehtyä jauhetta kotimaahansa ja valmistaa niistä suosikkijälkiruokaansa eli marjatarteletteja.

Chef Jade halusi maistaa opintomatkansa aikana ehdottomasti poronlihaa ja sen maku oli mieluisa yllätys.

Hän kertoo, että riistaliha on erilaista Suomessa ja Etelä-Afrikassa. Chef Jaden mukaan riistan valmistuksessa käytetään paljon mausteita Etelä-Afrikassa, toisin kuin Suomessa. Riista, kuten liha muutoinkin valmistetaan usein avotulella.

Mitä tulee kuluttajille myytäviin tuotteisiin, Chef Jade kertoo, että Etelä-Afrikassa on suppeampi valikoima vegaanituotteita, gluteenittomia tuotteita ja laktoosittomia tuotteita kuin Suomessa.

Niitä hän aikoo viedä kotimaahansa, ja toivoo näkevänsä niitä kauppojen hyllyillä pian myös kotimaassaan.

− Suomalainen ruoka ei ole Etelä-Afrikassa kovin tuttua. Kaupoista löytyy tällä hetkellä oikeastaan vain suomalaisia kaurahiutaleita ja lakritsaa.

Lisätietoja:

Erityisasiantuntija Kirsi Viljanen, maa- ja metsätalousministeriö, puhelinnumero 040 509 8986

Ruoka ja maatalous