Perinteenä rakkaus luontoa ja elämää kohtaan
Onko luonnon arvostaminen vanhinta pohjoista kansanperinnettä? Koen, että empatia ja rakkaus ympäristöä kohtaan ovat sitä syvintä perinnettä, jota kannan sisälläni. Kaikki lapsuuden metsänleikit ja eläinsadut ovat jääneet elämään minuun ja kasvaneet mukanani aikuisuuteen. Metsässä samoaminen, marjastaminen ja sienestäminen ovat kulkeneet suvussa polvelta toiselle. Minua kiinnostaa parempi maailma, jossa emme aiheuta ympäristölle, toisillemme tai muunlajisille eläimille turhaa kärsimystä. Vaikka nykypäivä antaakin paremmin eväitä tähän, löytyy myös historiasta ja perinteistä paljon avaimia.
Luonnon ja sen sisältämien eläinten, ihminen mukaan lukien, kunnioittaminen ei ole vain “minulle tärkeä arvo” vaan sen tulisi olla jokaisen meistä velvollisuus. Jokainen tekomme on kytköksissä luontoon, joko lähimetsiin tai ympäristöön aivan toisella puolella maapalloa. Kuten Jungell-Michelsson muistuttaa blogitekstissään, on ruoka suurin yksittäinen syy planetaaristen rajojen ylittymiseen. Siispä arjen valintani lähtevätkin siitä ajatuksesta, miten voin kunnioittaa luontoa ja muita olentoja kaikessa tekemässäni. Vegaaninen elämäntapa onkin helpoimpia ja vaikutusvaltaisimpia tekoja, mitä moni voi(si) tehdä maailman hyväksi!
Ruokaperinteet vegaanisesti eivät vaadi vanhasta luopumista
Pidän perinteistä: käsityöt, juhlapyhät, perinneruuat. Ne kaikki nivovat meitä toisiimme ja edeltäneisiin sukupolviin tiukasti kiinni. Perinteet tuntuvat kiveen hakatuilta, mutta todellisuudessa nekin mukautuvat uusiin aikoihin. Perunahan on vakiintunut suomalaisten ruokapöytiin kunnolla vasta 1800-luvulla, mutta on nykyään täysin erottamaton osa ruokakulttuuria. Tätä voisikin käyttää hyödyksi ja tuoda perinteisiin lempeämpää suhdetta muihin eläimiin, nyt kun meillä on siihen mahdollisuus. Miksemme siis pyrkisi haitallisista ja helposti korvattavista eläinperäisistä aineksista toisillemme, muille eläimille ja ympäristölle armollisempiin aineksiin? Mummin perunalaatikko jouluna maistui aivan yhtä ihanalta (suomalaiseen) kauramaitoon tehtynä kuin aiemmat lehmänmaitoversiot!
Vaikka ajatus kasvissyönnistä tai veganismista kuulostaa uudelta ja perinteistä luopumiselta, kasvien voimaan nojaava elämäntapa ei ole uusi keksintö. Vuosisatoja, valtaosa tämän alueen ihmisistä on syönyt lihaa harvoin. Härkäpapu ja herne ovat tuoneet ruista ranteeseen! Ennen lehmänmaidon tehotuotantoa kasvimaidoistakin on tehty hapatteita, eli kauragurtitkaan ei ole uutuus perinteessämme. On valtavasti kasvisperinnettä, joka on unohdettu eläinten tehotuotannon myötä. On ollut itselle valtavan mielenkiintoista ja innoittavaa paneutua kasvisruokaperinteeseen ja muokata tuttuja ruokia vegaanisiksi.
Mitä seuraavaksi?
Ruokajärjestelmän (reilu!) muutos kohti enemmän kasviksiin nojaavaa elämäntapaa on tietenkin monimutkainen prosessi. Vaikeus ei kuitenkaan saisi olla este, ja olemme tehneet vaikeita asioita aiemminkin. Jos emme tee mitään, sitten olemme todella mahdottoman edessä. Professori Karttunen kysyy blogissaan, millaista ruokajärjestelmää haluamme. Minulle vastaus on selvä: sellaista, joka kunnioittaa elämää ja ympäristöä. Jos haluamme ekologisesti ja eettisesti kestävän tulevaisuuden, ei eläinten tehotuotannon jatkuva lisätehostaminen, tai uusien eläinlajien valjastaminen tuotantoon, ole oikea ratkaisu. Pienistä puroista syntyy suuri virta, joten mitä lämpimimmin suosittelen jokaiselle kokeilemaan kasviversioita rakkaista perinteistämme!
Unna Aittola,
poliittisen historian pääaine- ja ympäristötieteen sivuaineopiskelija Turun yliopistossa. Teen tällä hetkellä opintojen lisäksi sitä, mitä ikinä keksinkään ympäristö-, eläinoikeus- ja kulttuuriperinnejärjestöissä!
Lue lisää aiheesta:
Hotelli- ja ravintolamuseo - Miksi eläinperäiset ruuat jäljittelevät perinteisiä kasvisruokia?
Webinaari: Kasvisruuat suomalaisessa ruokaperinteessä
