Hyppää sisältöön
Media

Pitkällinen metsäalan yhteistyö toi pandat Suomeen

maa- ja metsätalousministeriö
Julkaisuajankohta 18.1.2018 11.00
Tiedote

Jättiläispandat Hua Bao ja Jin Bao Bao, suomalaisittain Lumi ja Pyry, saapuivat erikoiskuljetuksella Kiinan Chengdusta Suomeen 18.1.2017. Samalla Suomesta tuli yksi harvoista valtioista, jonka kanssa Kiina on käynnistänyt pandan suojelu- ja tutkimusyhteistyön.

Pandojen Suomeen sijoittumisen taustalla ovat maiden väliset erinomaiset suhteet ja maa- ja metsätalousministeriön ja Kiinan metsäministeriön (SFA) pitkäaikainen metsäalan yhteistyö. Myös jättiläispandan tutkimus- ja suojeluhanke on valmisteltu yhdessä Kiinan metsähallinnon kanssa. Pandansuojeluhankkeen toteutuksesta vastaa Ähtärin Eläinpuisto Oy yhteistyössä Kiinan CWCA:n panda-asiantuntijoiden kanssa. Suomessa suojelu- ja tutkimusyhteistyöhön osallistuu myös muun muassa Luonnonvarakeskus ja yliopistoja.

Suomen ja Kiinan väliset pandaneuvottelut käynnistyivät vuonna 2015 ja etenivät vauhdilla. Pandojen sijoittuminen Suomeen ja Ähtärin eläinpuistoon vahvistui lopullisesti huhtikuun alussa Kiinan presidentin vierailun yhteydessä.

– Olen tietoinen siitä pitkäjänteisestä työstä, jota Kiinassa on jättiläispandan suojelun eteen tehty, ja pandakanta onkin suurin ponnistuksin saatu kasvuun. Se, että Suomi nyt näin konkreettisesti saa olla mukana jättiläispandan suojeluponnistuksissa, on todella hieno asia, toteaa maa- ja metsätalousministeri Jari Leppä, korostaen myös Suomen ja Kiinan välisen tiiviin yhteistyön merkitystä erityisesti vesi- ja elintarvikesektorilla.

Suomen ilmasto vastaa Kiinan Qionglai-pandavuoriston ilmastollisia olosuhteita ja myös lumi on pandalle luontainen elementti. Luontaisen kaltaisen elinympäristön toivotaan myös edesauttavan pandakarhujen lisääntymistä Ähtärissä.

– Ähtärin Eläinpuisto on saavuttanut hyvän kansainvälisen aseman uhanalaisten lajien suojelussa. Eläinpuiston tukena on kansainvälisesti arvostettua suomalaista osaamista karhujen biologiasta ja eläinlääketieteestä. Voimme siis olla varmoja siitä, että Ähtärissä pandat tulevat hyvään kotiin, hienoimpaan pandataloon Kiinan ulkopuolella, toteaa hankkeessa alusta asti vaikuttanut kansliapäällikkö Jaana Husu-Kallio maa- ja metsätalousministeriöstä.

Lisätietoja:

ministerin erityisavustaja Satu-Marja Tenhiälä, maa- ja metsätalousministeriö, p. + 358 50 432 2215, satu-marja.tenhiala(at)mmm.fi

kansliapäällikkö Jaana Husu-Kallio, maa- ja metsätalousministeriö, p. +358 40 029 1910, jaana.husu-kallio(at)mmm.fi

Eläimet ja kasvit Jari Leppä Tutkimus ja kehittäminen