Hyppää sisältöön
Media

Saaristoasiain neuvottelukunta: Saaristolisien sisällyttäminen hallituksen sote-pakettiin tukee vesistöisyyden hyödyntämistä

maa- ja metsätalousministeriö
Julkaisuajankohta 3.10.2016 14.04
Tiedote

Saaristoasiain neuvottelukunta SANK katsoo, että hallituksen päätös 16.9. palauttaa valtionosuuksiin saaristolisät saaristo-osakunnille ja linjaus sisällyttää sote-paketin kuntaosioon saaristolisät saaristokunnille entisen tasoisina turvaavat saaristo- ja vesistöalueiden peruspalveluja myönteisellä tavalla.

Linjaukset antavat liikkumatilaa ja motivoivat kuntia luomaan myös saaristoisuuden ja vesistöisyyden hyödyntämiseen tähtääviä elinkeinoelämän kehittämishankkeita koko maan parhaaksi.

SANK esittää kuitenkin, että myös valtionosuuksissa maakunnille huomioitaisiin saaristoisuus ja vesistöisyys yhtenä lisäkustannuksia aiheuttavana tekijänä kaikissa maakunnissa tai ainakin suurimmissa saaristo- ja vesistömaakunnissa. Vesialat esitetään harvan asutuksen laskelmissa otettavaksi huomioon suo- ja metsäalojen tavoin. Saaristo-osakuntia on neljäkymmentä ja saaristokuntia kahdeksan.

Kuntien valtionosuuksissa syrjäisyys esitetään laskettavaksi maantie-etäisyyksien, ei nykyiseen tapaan linnuntie-etäisyyksien pohjalta. Niinikään maakuntien palvelulupauksessa tulee saaristoasiain neuvottelukunnan lausunnon mukaan huomioida saariston erityisolosuhteet ja saaristolaki. Ruotsinkielisen saaristoväestön oikeudet saada palvelua äidinkielellään kohtuullisella etäisyydellä tulee turvata.

Lisätiedot:
SANK:n pääsihteeri, Jorma Leppänen, p. 0400 744 900, etunimi.sukunimi@mmm.fi

Maaseutu alueuudistus-arkisto sote-uudistus